29. heinäkuuta 2010

Päivän projektit

Ehdin viime tipassa huomaamaan tuon ifolorin juuri päättyneen kuva-alen. Sain sitten pudotettua noin 40 euron paketin reiluun kahteenkymppiin postimaksuineen.


Ihana yllätys oli huomata, että ifolor oli pakannut kaikki kuvat ihan sikin sokin sekaisin, joten jouduin järjestelemään ne uudestaan. Samalla tein päätöksen, että tästä lähtien tilaan paperikuvat neljästi vuodessa, en kahdesti kolmessa vuodessa. Että sitä seuraavaa tarjousta odotellessa... Mutta joo, oon tilannuifolorila jo ifin aikaan ja viimeksi se reilu vuosi sitten, enkä ole aiemmin huomannut mitään häiriöö kuvissa, mutta nyt osassa oli valkoisia "roskia". Täytyy vielä tarkistaa, ettei vika ole kameran kennossa, mutta vähän epäilen, koska en näe mitään virheitä kun avaan kuvat tietokoneen näytöllä. No, en jaksa valittaa, kotialbumiinhan noi vaan tulee. Ja siis projekti ei suinkaan ole ohi. Seuraava vaihe olisi tosiaan iskeä nuo sinne albumiin ja keksiä taas semmoiset kuvatekstit, ettei niitä tarvitse sensuroida vuoden päästä.



Tää on sitten se toinen projekti. (Tai rojekti, niiku meillä täällä korvessa sanotaan. Ja jep, tiijän sen kuulostavan typerältä, mutta silti tykkään tästä murteesta.) Homma on vielä kesken, enkä halua esitellä sitä vielä. Tähän on oikeasti hyvä syy, se selvinnee ensi viikolla.


Hei mut oikeesti, ihan mahtava sää! Minä niin rrrrrrrrrrrakastan tätä kesää, että miks ei kesä voi olla aina tämmönen? Entä te? Joko ootte kyllästyny näihin välimerellisiin helteisiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!