Inpiraatio hukassa

Ääh, tää blogi elää jossain talvihorroksessa. Tää kaupunkielämä on ehkä tappanu minun inspiraation. Tai työelämä. En oo enää boheemi työtön. Virallisestikaan. Soitin just työkkäriin, että ei tarvi rahaa lähetellä.

Ei vaan ihan oikeesti, kun viettää ensin lähes kymmenen tuntia töissä, käy kaupassa, laittaa ruuan ja pesee pyykit, niin saattaa se inspiraatio olla vähän hukassa. Sitten on nää päivät, kun on töitä vaan neljä tuntia. Sillon sataa vettä ja on ihan yhtä pimeää huolimatta siitä, että avaako niitä sälekaihtimia vai ei. Kaikki normaalit ihmiset on töissä, kun ite vasta ootat sitä työvuoron alkamista.

Ajattelin kuluttaa aikaa katsomalla jotain tämän kämpän leffatarjonnasta. Suunnitelma oli ihan hyvä, täällä on kuitenkin pari semmosta leffaa, jotka oon jo pitkään halunnu nähä, en vaan oo saanu aikaseksi. Oon tähän mennessä päässy siihen saakka, että oon saanu ostos-tv:n näkymään leffamusiikeilla. Tässäki hommassa tarvis vissiin olla joku insinööri. Yks kaukosäädin ei ees toimi. Toisaalta se meinaa, että vaihtoehtoisia nappuloista on kolmasosa vähemmän. Ulkona ehtii tulla helle, ennen kun saan tämän kotiteatterisysteemin toimimaan.

Onneks aina on vaihtoehtoista tekemistä, kuten imurointi. Tai tiskaaminen. Tai paikkojen järjestely muuten vaan. Huh, jaksaahan se kiinnostaa. Ehkä vaan odottelen tuota aurinkoa tuolta esiin ja lähden siskon tykö syömään raparperipiirakkaa. Kuluuhan se päivä niinkin. Ja sieltä sitten illaksi töihin. Toivottavasti saadaan terassikelit ja asiakkaita, aikakin kuluis vähän nopeemmin.

Kannatti taas valittaa vähäsen. Sain leffan näkymään. Mutta samaan aikaan ulkona alkoi paistaa aurinko ja tää elokuva vaikuttais just semmoselta synkän päivän jutulta. No, eipä auta valittaa, katotaan nyt kun onhan tätä tässä tunti väsäiltykin. Voi ei, tekniikan ihmelapsi ilmottautuu. (Onko säälittävää, että en oo ehtiny ja jaksanu perehtyä ees tähän uuteen koneeseen?!)

Jospa se aurinko paistais vielä uudemmankin kerran tälle kesälle...