Toivottavasti ootte edelleen jaksanu siellä odotella, vaikka minulla ei ookkaan ollu aikaa blogille. Tai ehkä sitä aikaa olisi ollu, mutta inspiraatio on hukkunut johonkin kaiken tämän hässäkän keskellä. Tosin välillä oon kyllä ollu niin koko ajan menossakin. Esimerkkinä voin antaa eilisen päivän. Olin ollut yön töissä, jonka jälkeen nukuin muutaman tunnin ja lähdin työpaikalle takasin, tällä kertaa paloturvallisuuskoulutukseen. Sieltä lähin suorilta ajelee Kainuuta kohti ja Kajaaniin, jossa kävin hoitaa asioita ja moikkaamassa entisellä työpaikalla porukkaa kahvikupillisen ajan. Sitten menin siivoomaan kämppää luovutuskuntoon, mikä tosin jäi vielä puolitiehen, koska kotoa soiteltiin, että Batman on vähän huonona. Ajelin sitten vielä silmät ristissä kotiin pikkuisen seuraksi.
Tämäkin on jotain niin kohtalon ivaa, että just kun oltiin päätetty, että kokeillaan lopettaa Batmanin lääkitystä, niin se saa samaan aikaan jotain epämääräisiä vatsanpuruja tms. ja menee apaattiseksi. Eihän me mitään kokeilua voida nyt sitten tehdäkkään, koska ei tiedetä, että mitkä oireet on niitä vatsavaivoja ja mitkä mahdollisesti sitten lääkityksen lopettamisesta johtuvia oireita.
Mutta tänään olin sitten sen verran aktiivinen, että tein joutessani Karviaismarenkipiirakkaa.
Bongasin jostain piirakan nimen, mutta ohjetta ei meinannut löytyä. Niinpä lähdin sitten soveltamaan itse ja äitiä konsultoimalla päädyin yhdistämään kaksi eri piirakkaohjetta. Tosin niitäkin ohjeita sovelsin sitten hieman ja tein superannoksen tuota marenkia, koska ekan munan erottelu ei menny ihan nappiin ja valkuaista sain vaan aivan vähän niin pistin sitten mukaan vielä extravalkuaisen.... Ja äitin mielestä tuossa piirakassa ei ollu tarpeeksi sokeria, mutta ite taas tykkäsin, että nuo karviaiset maistuu vähän kirpsakoilta. Makuasia.
Karviaismarenkipiirakka
Pohja:
100g rasvaa
2,5 dl jauhoja
2 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kermaa
Täyte:
6-8 dl karviaismarjoja (tai jos ei jaksa mitata, niin sen verran, että taikina peittyy...)
1 dl sokeria (tai jos haluaa makeaa niin enemmän sokeria!)
Marenki:
2 valkuaista (tai jos mokaa ekan munan, niin voi laittaa 2,5 valkuaista.)
4 rkl tomusokeria (tai jos on mokannu valkuaisten kanssa, niin voi laittaa vähän enemmän.)
Valmista pohja nyppimällä huoneenlämmössä pehmennyt voi sekaisin kuivien aineiden kanssa. Lopuksi lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan, myös reunoille. Lisää karviaismarjat ja ripottele sokeri taikinan päälle ja laita uuniin 225 asteeseen noin 20 minuutiksi.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää tomusokeri siivilän läpi koko ajan vatkaten. Lusikoi marenkivaahto marjojen päälle ja laita uuniin vielä 5-10 minuutiksi niin, että marenki saa väriä pintaan.
Minulla on tosiaan vähän oppimista vielä näissä leipomishommissa, mutta ehkä minusta vielä emäntä tulee... Mutta hei, tässä kokeilin uutta fonttia ja kysyisinkin nyt, että onko tää kuitenkin liian vaikee lukea? Palataanko takaisin ihan perusjuttuihin? Oon muutenkin muuttamassa tätä ulkoasua tässä, kun jaksan ja inspiroidun, mutta nyt tein ihan vaan tämmöistä kokeilua tässä vaiheessa.
EDIT: Vaihoin tuon fontin nyt yksinkertaisempaan. Tämä saa nyt ainakin tällä erää kelvata, en osaa päättää...
Mun silmiin kyllä sattuu ja on vaikea lukea ainakin Google Chormen selaimella.... :/
VastaaPoistaMalla
Kiitos tiedosta! Ajattelinkin, että tämä voi olla vaikea fontti, etenkin jos tekstiä on paljon. Itse sitä vaan on asialle sokea, kun lukee omaa kirjoitustaan. Ehkä palailen johonkin yksinkertaisempaan. :)
PoistaMullaki alkoi silmiin sattua ja rivit alko pomppia jos oli pitempi postaus :/ Miks Batmanilla on lääkitys ?
VastaaPoistahttp://ilman-nimea.blogspot.fi/
Jep, jospa nyt on parempi! :) Batmanilla puhkes tuossa pari vuotta sitten semmonen tauti kuin AIHA, mikä meinaa että oma keho tuhoaa omia punasolujaan. Ollaan nyt sitten pari vuotta lääkitty Batmania tuota tautia vastaan niin, että on saatu veriarvot pysyy kohillaan.
PoistaMiekin tykkään tästä yksinkertaisemmasta fontista :)onpa kivannäköinen piirakka, harmi etten saa karviaisia enää mistään, ei tullut laitettua pakkaseenkaan isovanhempien puskista.. Aloin tuossa viime kuussa pitää omaa blogia, joten jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa!
VastaaPoista-Anna
http://www.lily.fi/palsta/anna-k
Kiitos kommentista! Minä en oo oikeen koskaan osannu hyödyntää nuita karviaisia muuten kun syömällä suoraan puskasta, mutta nyt meni kokeiluun. :) Hei, käynpä kurkkaa mitä oot saanu aikaan!!
Poista