Reissunpäältä

Minä jämähdin tänne Ouluun, tyttöjen sohva on niin mukava nukkua... No mutta tänään olisi tarkotus palata Kainuun maaperälle ja huomenna liikahtaa sitten Kajaaniin suuntaan tekemään jotain kämppäjärjestelyjä. Tietäis vaan, että laitanko tavaraa suoraan muuttolaatikkoon, vai mikä on homman nimi. Tässä jotain tietoa odotellessa...

Oon löytäny uuden vakkaripaikan siltä varalta, että muutan tänne. (Eli siis enää asunto ja työpaikka puuttuu...) Koomista tässä on se, että tuo paikka on sivistynyt viinipaikka ja minusta ei ees tuntunu siltä, että nyt ollaan täysin hukassa! Oon muutenkin kokenut ahaa-elämyksiä. Kenkien suhteen. Oon tässä syksyn yrittäny metästää enemmän tai vähemmän aktiivisesti nilkkureita. Semmosia, joissa on korkoa, mutta hyvä kävellä. Olin jo luopunu ajatuksesta kierrettyäni kaikki Kajaanin kaupat ja lähes kaikki Oulun kaupat ja siihen päälle vielä kasan nettikauppoja.

Olin kuitenkin kävelly yhen kaupan ohi aiemmalla kerralla ja siellä ne nyt sitten oli. Mitkään korolliset kengät ei oo koskaan tuntunu niin hyvältä jalassa ja samaan aikaan ollu superhienot. Voi, melkein tekisi mieli kirjoittaa rakkauskirje ja laulaa pieni serenadi uusille kengilleni. Onko tämä nyt sen naisellisuuden huipentuma?! Oonko päässy sille korkeimmalle levelille?

Okei, kengät oli melko hintavat ja minä oon työtyön, mutta kun oon etsiny oikeesti hyviä kenkiä tässä jo jonkin aikaa, niin lupasin itselleni tuon hankinnan. En kuitenkaan shoppaillu täällä yhtään mitään muuta ja jatkossakin pysyn poissa kaupoilta.

Tykkäsin älynä tuosta asusta, jossa viiletin eilisen päivän. Ikuistin sen sitten nolosti kuvaan peilin kautta, jossa näytän muutenkin lähes urpolta. mutta hei, ei aina voi onnistua. Ja onko täällä nyt muutenkaan laadulla koskaan ratsastettu... Eilen oli kyllä selkeesti mekkopäivä. Nämä isommat kuviot on siitä kivoja, että täällä ei tartte kestää niitä pitkiä oudoksuvia katseita, jos laitat päälle jotain spesiaalimpaa. Kajaanissa ja erityisesti meillä kotona päin kaikki mikä poikkeaa jahtipuvun maastonvihreästä on uutta ja ihmeellistä. Sirkuseläin. Vaikka ei sillä, joudun tunnustamaan, että minullakin on se jahtipuku...

Joo joo, saatoin ehkä liiotella vähän, mutta kyllä se vain on niin, että pienemmissä paikoissa on hankalaa olla erilainen. Edes vähän. Oon onneksi varustettu sen verran hyvällä itsetunnolla, että kestän mennä oman pääni mukaan, vaikka joskus ahdistaisikin olla se kävelevä huutomerkki. Vaikka melko hillitysti oonkin aina pukeutunu. Meijän pikkukylällä sanoin kyllä herkästi asioista takasin, jos joku yritti hyökätä minua vastaan sanoilla. Mutta sitten kun muutin silloin isolta tuntuneeseen Kajaaniin, niin kuljin paljon tummissa ja tylsissä vaatteissa, että en erottuisi porukasta. Onneksi oon kasvanu yli tuon vaiheen ja oon lakannu ajattelemasta sitä, että mitä muut ajattelee.

Mutta vaikka haaveilen suuremmista ympyröistä, oon aina se maalaiskylän tyttö. Välillä haluan reissata kotiin, vetästä sen maastopuvun päälle ja kumpparit jalkaan. Mennä ostamaan kaupasta hiillosmakkaraa savulta haisten. Olla osa sitä porukkaa ja herättää ihmetystä satunnaisissa etelänturisteissa, jotka pysähtyy kylällä kymmenksi minuutiksi ostamaan matkaevästä. Ihminen voi lähteä Kainuusta, mutta Kainuu ei ihmisestä.