6. lokakuuta 2012

Yllärishoppailuja

Lähin ostamaan kaupasta jauhelihaa ja hiuslakkaa. Totesin samalla reissulla, että sähköyhtiötä voi vaihtaa monestakin syystä. Edullisemman hinnan vuoksi. Tai ekologisemman sähköntuotannon vuoksi. Tai matkalahjakorttiarvonnan vuoksi. Tai liian mukavan, nuoren miesmyyjän vuoksi. Ollaan kuulema naapureita. Se halus minun puhelinnumeron, joten melko vakavaahan tämä jo on. (Okei, saatto johtua myös siitä, että osallistuin siihen arvontaan...)

No, tavallaanhan se on päivän hyvä työ, kun vaihoin uusiutumattomasta uusiutuvaan energiaan. (Hyvä näin, kun on käyttäny tätä sähköyhtiöö nyt kuusi päivää...) Niitä energiamyyjiä nauratti vähän, kun ne arvioi minun sähkönkulutusta ja kerroin, että no eihän minulla oo täällä ees lamppuja vielä, niin varmaan pysyy hyvin kurissa. 


Sen sijaan poltan kynttilöitä. Onpahan ainakin tunnelmallista. Kävin taas hamstraamassa vähän lisää. Kuulin, että Tiimarissa ois kynttilöitä -40 prosenttia, mutta luojan kiitos, en tiijä vielä missä täällä kyseinen liike sijaitsee. Sen sijaan törmäsin tänään Sinooperiin, mutta se oli harmillisesti jo kiinni. Näitten kynttilöitten kanssa vois tosin jo rajoittaa. Minulla on esim. parin vuoden takaisen punasen sisustuskauden aikaisia punaisia kynttilöitä muutama kilo. No, ehkä saan poltettua niitä jouluna. Oikeestaan hankin niitä lamppuja aivan turhaan.


Oon muuten saanu täällä jo vähän sisustustakin kuntoon. Tosin melko olennaisia asioita, kuten se sohva ja ne verhot puuttuvat edelleen. Mutta tuommoisia pieniä yksityiskohtia, jotka on aivan hyviä, jos ei katso niitä vieressä olevia muuttolaatikoita ja paperikasoja, jotka oottaa jatkolajittelua. Oon just hyvä nuitten paperien kanssa. Kerään kaikki aina fiksusti yhteen pinoon, laskut ja työvuorolistat ja muut. Yritä siinä nyt sitten löytää sieltä arkistoista mitään, jos oikeesti tarviit.


Mutta asiasta toiseen, kun katon näitä kuvia, niin tekis entistä enemmän mieli repiä nuo tapetit pois ja iskeä maalia tilalle. Ei tosin jaksais mitkään remppahommat nyt kiinnostaa, mutta kellertävät tapetit ei ehkä oo ihan sitä mitä haluaisin. (Valottomuudessa on toki se hyvä puoli, että eipä paljo tapetin sävyt näy.) Sama tekis mieli tehä pesuhuoneen lampunvarjostimelle. Sekin on keltainen. (Ja valitettavasti yksi niistä harvoista olemassa olevista valonlähteistä tässä asunnossa.) Samoin on minun uusi paita, joka on ainoa keltainen asia tässä kämpässä, joka minua miellyttää.


Mut hei, minun pää lyö tällä hetkellä niin tehokkaasti tyhjää, että siirryn näistä kirjotteluhommista ihan muihin juttuihin. Esimerkiksi lukemään erästä nimeltä mainitsematonta glamourblogia, joka on jäänyt näissä muuttohässäköissä vähän taka-alalle.... Ja yöksi pitäis töihin. Tosi kiva, lauantaiyöt on kuulema kiireisimpiä. Huh, itkettää jo valmiiksi.

9 kommenttia:

  1. Joo noi tapetit vois olla aiheellista kiskoo alas, mut mut asutko vuokralla? mitä vuokranantaja (yhdyssana?) tykkäis?

    Ah vähä jänskää aatella et asut Oulussa, tiedä vaikka sitä tässä itekin Oululaistuu vuoden vaihteen jälkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuokralla joo, vuokranantaja sano, että onnistuu kyllä, kun alustavasti kyselin kun kävin näytössä. :) Mutta mitä ihmettä!? Mikä on tämä Oulu-juttu?! :D

      Poista
    2. selviää se oulu-juttu myöhemmin ;) ehkä blogissa jos saan aikaseksi sinne siitä kirjottaa ;)

      Joo, se on hyvä että oot kysässy vuokranantajalta.. oon nimittäin törmänny kerran erääseen remppaintoiseen asukkaaseen joka EI kysynyt mitään ja sanomistahan siitä sitten tuli... en ollu minä :D

      Poista
  2. Maalaa suoraan ne tapetit... Pääset vähemmällä. Olettaen, että ne on ehjät.... t. Viertokadun remppakrooninen äityli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sittenhän niitä ei saa ikinä irti seinästä... Toki helpompi minulle, mutta tosi reilu seuraavalle remppaajalle! :D Pitää tulla hakee teiltä inspiraatioo kun pyörähän siellä päin seuraavan kerran!

      Poista
  3. munki tekis mieli vetää oman huoneen seinät valkosiks/harmaiks, Kiitos sille joka ikinä on keksiny laittaa ne kellertävän persikan väriseks !?! Ihanan värinen paita sulla (:
    http://ilman-nimea.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minullakin ois mielessä valkosta ja tehosteena yhessä seinässä harmaata. En kanssa ymmärrä yhtään, että miks ihmeessä seinät pitää maalata valmiiksi keltasiksi, kun ne kuitenkin muuttu semmosiksi ajan kanssa. :D Kiitos, minäkin tykkään, tuo vähän väriä!

      Poista
  4. Jos ostaa keltaisen puseron, saa olla tyytyväinen, että on keltaiset tapetit. Sitä paitsi, täältä sinun Ouluun tulossa olevista pusseista löytyy keltaisia tapettirullia lisää, kukahan ne on ostanut????
    Harmaata löytyy, kun katsot ikkunasta ulos. Onko parempi kuin auringon- paiste? Batmankin tykkää keltaisesta. Sen huomaa talvella, kun katsoo pihaa.
    t. Ei niin keltanokka

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!