2. joulukuuta 2013

Kuvajoulukalenteri: 2. luukku


Tänään joulukalenterista avautuu kuva parin vuoden takaa. Minua ovat aina kiehtoneet revontulet ja olen metsästänyt täydellistä revontulikuvaa yhtä kauan kuin olen kameran kanssa tosissani harrastanut. Se täydellinen on vielä ottamatta, mutta tämä kuva on omalla tavallaan erityisen tärkeä. Ei pelkästään välkehtivän taivaan vuoksi, vaan myös siksi, että kuvassa on myös kotikylä-Ristijärvi. 

Ulkona oli varmaan -25 astetta pakkasta ja oli melkein keskiyö, mutta en malttanut lähteä kotiin, vaan seisoskelin yksin paikallisen laskettelukeskuksen rinteessä ja tuijottelin taivasta. Ja tuohon aikaan en tosiaan omistanut edes langatonta kaukolaukaisinta, vaan olin lainannut Vililtä metrin johdolla varustetun apuvälineen, joten juoksemaan paikoilleni kuvaan vasta kuvanoton alettua. Niinpä piti hyväksyä keskivartalon katkeaminen noihin katuvaloihin...

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!