14. joulukuuta 2013

Viime aikojen TOP3 -heräteostokset

Vaihteeksi muutakin kuin joulukalenteria. Oon tehny viime aikoina hienoja hankintoja. Ykkösenä on ehottomasti viiden metrin defa-lämmityskaapeli entisen kahden metrin kaapelin ja jatkoroikan yhdistelmän tilalle. Toisena on puolitoista vuotta hakusessa ollut kristallikruunu olohuoneeseen. Ei ehkä se täydellisin, mutta ensimmäinen budjettiin mahtuva kattokruunu, jonka kelpuutan. Se vaan lojuu vielä toistaiseksi pahvilaatikossaan keskellä olohuoneen lattiaa, koska minun pitäis saaha aikaiseksi soittaa vuokranantajalle, että soittais sähkömiehen paikalle.

Lisäksi on tapahtunut jotain hyvin mystistä. Minulla on kaikki joululahjat hommattuna. Pari on vielä matkalla, mutta tulossa. Tai no, oikeastaan yksi pieni paketti olisi vielä suunnitteilla hankkia, mutta siitäkään en meinaa stressata. Tänä vuonna hankin jopa koirien paketit hyvissä ajoin, ettei tarvitse taas seisoskella aattona tyhjällä lemmikkiosastolla Prismassa.

Näitten suunniteltujen ostosten lisäksi olen tehnyt erityisen hienoja heräteostoksia, joista on nyt tulossa TOP3-lista.


Kuumaliimapistooli. Toistaiseksi en ole vielä keksinyt, mitä alkaisin liimailla, mutta koska tämän tullessa vastaan Viltsukin oli sitä mieltä, että ehdottoman tarpeellinen, niin ostoskoriin lähti. Mutta kyllähän jokaisella itseään kunnioittavalla askartelijalla pitää olla kuumaliimapistooli! Oltiin niin optimisteja tulevien liimaustarpeiden suhteen, että ostettiin saman tien lisäpaketti liimatikkuja. Eli kaikki kuumaliimaamiseen pohjautuvat askarteluvinkit ovat tervetulleita!


Pöllöpaita. Perus henkkamaukkaa, mutta en edes miettinyt jättäväni kauppaan. Oikeastaan poikkesin kauppaan vain Pasin seurana, mutta koska se miesten osasto on perimmäisessä nurkassa, niin ehdin bongata matkalta tämän. Saman tien mukaan ja kassalle kulkematta sovituskopin kautta. Ehkä tämä joulu on saanut minut sekaisin glitteristä ja kimaltavasta, koska ostin hiljattain myös glitterkosteusvoiteen... Mutta sanokaa nyt, eikö olekin ehkä söpöin neule koskaan?




Ja sitten vielä tämän päivän hankinta, hienoin kaulakoru ikinä! Poikkesin torinrannassa olevaan pieneen aittaan, jossa hypistelin joka toista ihanaa korua, mutta en tosiaankaan meinannut ostaa mitään itselleni. Kunnes löysin kyseisen miehen. Naurettiin ääneen, miten mainio koru! Nauru loppui siinä vaiheessa, kun vähän ennen kassalle menoa palasin vielä koruosastolle hakemaan Kekkosen mukaani. Myyjäkin nauroi tälle hankinnalle, toimikoot sitten vaikka jäänmurtajana sosiaalisissa tilanteissa. Ja tuinpahan jotain käsityöläistä!

2 kommenttia:

  1. Jos sulla sattuu lojumaan nurkissa käpyjä, tee käpykuusi ;) tässä linkki omiin tuotoksiini, kuvat aika huonoja mutta kyllä niistä idean näkee: http://www.lily.fi/blogit/anna-k/kapykuusen-korjaus Eli kartion malliseen styroksiin liimataan käpyjä vierekkäin kuumaliimalla. Tai sitte semmonen styroksipallo mihin liimataan käpyjä tai mitä tahansa vois olla kiva, semmosta oon aatellu joskus kokeilla.

    Pöllöt on ihania! Ja onhan tuo koru nyt ainakin persoonallinen, tuskin tulee ihan heti toista vastaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löydy käpyjä varastosta sentään, vaikka melkein kaikkee muuta onkin tullut hamstrattua. :D Mutta tulis nätti, kun liimailis jotain puuhelmiä tms.!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!