Inpiraatio kameran kanssa heilumiseen palasi saman tien, kun lämpömittari näytti kahtakymmentä pakkasastetta ja maa muuttui valkoiseksi. Kyllä talvella pitää olla lunta ja pakkasta, ei näissä neljässä vuodenajassa ole muuten mitään järkeä. Ensimmäisen reissun kuvat odottavat vielä muistikortilla, tämä kuvien siirtäminen koneelle ja muokkaaminen on edelleen hiukan hitaanlaista... Eilen tein pitkän aamulenkin Ainolanpuistossa. Batman toisessa ja kamera toisessa kädessä ei aivan hirveisiin mestariteoksiin ylletä, mutta jotain kuitenkin.
Olin mielissäni edes siitä, että ylipäätään innostuin heilumaan kameran kanssa ja inspiraatio on lopultakin palannut. Edes jossain määrin. Nämä kuvat ovat siis eiliseltä, mutta jatkoin reippailua myös tänään. Kirpeästä pakkasesta huolimatta otin suunnaksi Kiimingin Koitelin, mutta ne kuvat jätän huomiselle. Ei makeaa mahan täydeltä. (Enkä halua tulla ähkyyn juuri nyt, kun olen taas saamassa tätä intoa takaisin...)
Yritin kuvata tiaista kuusessa, mutta harmaa sää teki tepposet. Valotusaika jäi hiukkasen liian pitkäksi, mutta tää oli sen verran hauska otos, että laitetaan osaksi sarjaa. Orava sen sijaan oli innokkaampi malli ja pysyi hetken liikkumatta.
En meinaa malttaa odottaa parin päivän päästä koittavaa viiden päivän vapaata! Otan suunnaksi Kainuun. Vuodenvaihteeksi on luvattu pakkasia, joten eiköhän sitä jotain kuvausreissuja tule taas tehtyä! Toivottavasti pääsen myös näkemään revontulia ja paikkaamaan viime kerran jalustaharmituksen. Mutta ne ovat jo ihan eri reissuja sitten, käydäänpä nyt ensin läpi nämä jo toteutuneet.