Jos nyt vielä hehkutan Fujifilmiä, niin tuhat kiitosta kameran pienelle sisäiselle muistikapasiteetille. Oon niitä ihmisiä, joitten muistikortti viettää enemmän aikaa tietokoneen sisällä kortinlukijassa kuin kamerassa. Hohhoi. Canonin muistikortille on onneksi ulkoinen lukija, joten se lähtee mukaan helpommin. Lisäksi kamerarepussa kulkee aina varakortti. Fujifilmin nappaan yleensä nopeasti mukaani ja se roikkuu yleensä kaulassa ilman lisävarusteita. Ja ilman korttia. Tämä sisäinen muisti on pelastanut minut jo useaan otteeseen. Eihän se mikään megalomaaninen ole, mutta imaisee minun käyttämälläni laadulla nelisenkymmentä kuvaa eli juuri sopivasti nopeaa iltalenkkiä ajatellen. Ja harkitusti kuvaillen. Tekee välillä ihan hyvää.
Toinen pelastus oli kuvien kätevä kopiointiominaisuus sieltä kameran muistista sinne kortille. Vain yhtä nappia painamalla. Toki keksin tämän vasta, kun olin ensin käyttänyt vartin sopivan siirtokaapelin etsimiseen ja penkonut puoli taloa läpi pölymyrkytyksen uhalla. Ja tämä kaikki sähläys vain koska olen liian huolimaton muistikorttini kanssa.
Puolustaudun, että tilatuille kuvauskeikoille lähtiessäni tarkistan muistikortit ja akut noin kymmeneen kertaan kotona ja vielä pariin otteeseen matkalla kohteeseen. Kultainen keskitie, missä lienet..?
Tosin yksi ikävä puoli tuohon kameraan on ilmaantunut. Etsimeen (jota kylläkin käytän vähemmän) on ilmaantunut pieni tumma piste. Se ei näytä varsinaiselta roskalta eikä toisaalta säröltäkään. Mietin, että olisiko kameraan voinut päästä kosteutta ja olisiko tämän aiheuttanut tuon tahran tms. Käyttöä se nyt ei varsinaisesti häiritse, mutta jos vain jaksaisin raahata itseni likkeeseen kysymään, että meneekö tuo mahdollisesti takuun piikkiin, niin eipähän tarvitsisi jossitella myöhemmin. Mutta ehkä sitten syksyn rapakeleillä, kun kuvausinto on hukassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!