22. elokuuta 2014

Uutta ja vanhaa - hullua sisustusshoppailua

Minun viimeisin sisustusprojekti alkoi tuossa keväällä. Ostin kirpparilta kaksi pinnatuolia. Suunnittelin tietenkin ostavani näille sopivan pöydän ja kesällä sitten myin vanhan ruokailuryhmäni uuden alta pois. Tosin sitä uutta pöytää ei ole vielä näkynyt... Projekti junnasi pitkään paikoillaa, koska en ehtinyt ja jaksanut kiertää kirppareita tai alkaa puuhastella mitään suurempaa. Eilen hain Prismasta maalia ja hiomapaperia ja tänään aloitin hiomalla toisen tuoleista. Innostuksen huumassa sitten lähdettiin kiertämään parit kirpparit ja second hand -liikkeet sen pöydän toivossa. 

Ei löytynyt ruokapöytää, ei. Mutta sohvapöytä löytyi.


Olin bongannut jostain Wanhan talon tavarat -nimisen pikkuliikkeen. Kyseinen paikka on auki vain lauantaisin ja tilauksesta, mutta nyt elokuussa myös perjantaisin. Päätettiin kirppiskierroksen lopuksi poiketa vilkaisemassa ja lienenkö ollut pienessä pettymyksen tunnetilassa muuten kovin köyhäksi jääneen tavarasaldon osalta, mutta en vain voinut jättää tuota SA-kirstua liikeeseen. Liikeen omistaja kertoi, että vihreän maalin alla on vielä saksalaisten leimat, mutta sittemmin arkkua on käytetty Suomen armeijassa eläinlääkinnässä, kuten tuo sininen risti kertoo. Ja ehkä jossain muussakin, sillä yhdellä sivulla on hauska yksityiskohta:


Kyseinen maalaus on uudempaa tuotantoa. Aluksi se häiritsi minua vähän, mutta huomasin sen jäävän mukavasti sohvan varjoon. Sieltä se sitten pistää silmään hauskana yksityiskohtana - jos pistää. (Batman ei suostunut siirtymään tuosta paikaltaan, katseli vain seiniä, kun yritin kutsua. Olkoot sitten, kun tuohonhan se suurimman osan ajasta kuuluukin...)

Illalla vielä pyörähdettiin Kärkkäisellä ihan muissa asioissa. En edes katsellut sisustusosastoa, mutta jostain vain pomppasi esiin metallinen tarjotin.


Olen katsonut vastaavanlaisia, tosin aitoja marokkolaisia, eräässä sisustusliikeessä, mutta parinsadan hinta on vielä toistaiseksi ollut liikaa. Nyt löytyi kolmella kympillä lähes yhtä sievä ja suuri tarjotin. Varsinaiseen pöytätarkoitukseenhan tuota en enää tarvitse, kuten alunperin suunnittelin. Tai no, tuohon uudelle pöydällehän se joka tapauksessa meni, ainakin toistaiseksi. Miten nämä kaikki nyt löytyivät yhtäkkiä!


Mukaan vielä parit Ikean kynttilänjalat ja Clas Ohlsonin tuikkukupit. Ja olin jo haaveillut kokonaan uudesta sohvasta, mutta nyt tämä vanhakin näyttää yhtäkkiä ihan mukavalta... Jos pian saisi sen kattokruunun asennettua ja heivattua Ikean ikivanhan riisipaperivalaisimen kuikkaan, niin täällä alkaisi taas näyttää kodilta! Ja niin, ne tuolitkin ovat vielä projektivaiheessa, mutta jospa tällä samalla innolla saisi kerralla kaiken tehtyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!