4. syyskuuta 2009

Kämppä, vol. 1

Kuka tunnustaa masentuvansa lukiessaan Kotivinkin ynnä muiden vastaavien lehtien sisustusartikkeleita? Tässä vaiheessa minä pompin tuolilla ja huidon ilmaa kaksin käsin. Tai oikeammin se masennus iskee silloin, kun huomaan sivun laidassa artikkelin sisustusyksityiskohtien ostopaikat ja erityisesti ne hinnat. Opintotuella ei ostella uutta sohvaa kerran kuukaudessa. Itse asiassa sillä ei osteta sohvaa edes kerran kymmenessä vuodessa. Ei edes sitä halvinta. Opintotuella shoppailaan kynttilälyhtyjä, jos Anttilassa sattuu olemaan alennusmyynti.

Koska minulla ei ole varaa tapetoida tätä kämppää mieleisekseni, eikä ostaa itseäni miellyttävää kulmasohvaa, keskityn sisustuksessani yksityiskohtiin. (Ja siihen, että pyrin pitämään kämpän yleensäkin siistinä, mikä ei todellakaan ole merkittävin vahvuuteni...) Huijaan nyt kaikkia, ja esittelen kämppäni suosikkikohtia. Näiden kuvien avulla on nimittäin hyvä rakentaa kokonaismielikuva tästä asunnosta.. ;)


Magneettirunoseinäkalenterin sain joululahjaksi noin kaksi vuotta sitten (ja on muuten ostettu Dublinista), eli itse kalenteri-idea on vähän kadonnut. Magneettileikkiosio on kuitenkin niin kiva, että eihän tätä halua kaapissakaan säilyttää.


Makuuhuoneen ja koko kämpän tapetit ovat järkkyttävän huonossa kunnossa. Odotan niin sitä päivää, kun ne tipahtavat seinältä itsestään, jotta voin lopultakin iskeä uudet tilalle. Siihen asti koristan seiniä julisteilla, jotka eh.. Pöllin siskolle tulevan demin välistä. Menevät sisustusjulisteista, eivätkä edes maksa minulle mitään. Venetsiasta itselleni tuliaisiksi ostamani laukun ripustin seinälle, koska se on niin nätti, etten raaskinut pakata sitä laukkukoriini.


Ja Venetsiateema jatkuu.. Tämä on tosin äidin itselleen tuoma tuliainen, ajalta jolloin minä en edes ollut syntynyt. Naamio on eksynyt tänne jotain kautta ja koristaa nyt minun seiniä.


Valokuvien esilläpitämistä harrastan säälittävän vähän. En ole muihin ihmisiin kovinkaan vahvasti takertuva persoona, joten en juurikaan harrasta esillä olevia henkilöpotretteja, vaikka kuvista kovasti pidänkin. Yhteiskuva minusta ja Tommista on kuitenkin päässyt kunniapaikalle Terrin pentukuvan kanssa.

Olen heikkona kaikkeen värilliseen ja lasiseen, kynttilälyhdyistä pulloihin. Erikoisiin lasipulloihin ja purkkeihin saisin uppoamaan varmaan pienen omaisuuden (mikäli semmoinen olisi), ja siksi kartankin Tiimaria mahdollisuuksien mukaan. Ikkunalaudalla on kokoelma eri kokoisia ja värisiä lasiastioita + paljon muuta sekaan sopivaa sälää (ja lahjoituksia otetaan vastaan). Tämä onkin ehkä ykkössuosikkikohde tässä kämpässä. Luulen, että minun täytynee alkaa harrastaa pölyjen pyyhintää...

Tässä on vain muutama kuva, lisää tulee kun jaksan ja ehdin päivitellä. Kohta lähdetään Tommin mökille viikonlopuksi, ei suinkaan laiskottelemaan, vaan ankaralle työleirille. Yritän kuitenkin ehtiä ottaa sieltäkin muutamia kuvia, joten päivitystä tulee toivottavasti sitten taas alkuviikosta!

2 kommenttia:

  1. Neroutta. Oikeasti. Tää on loistava keino saada kämppä näyttämään suoraan sisustuslehdestä repästyltä... Tosin mä kyllä tykään sun kämpästä noin ihan yleisesti.

    Pitää harrastaa tätä kuukauden päästä omassa (avoliitto)kämpässä:'E

    VastaaPoista
  2. Todellakin siis otat kuvia teijän porvaritalosta ja oikeemmin voisit alkaa pitää blogia aiheesta "Elämäni porvarina". :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!