Avauduin jo Tommin seinälle siitä, miten epäreilua on, että Tommi saa pitää hauskaa jossain intissä samaan aikaan kun minä raadan. Hyvänen aika, vaihtaisin itseni Tommin tilalle milloin vain! (Jos siis vaihtoehdot olisivat, että toinen on kotona ja toinen rötvää punkassa ja tekee muita vastaavia inttijuttuja, niin oikeasti vaihtaisin! Kaikkein mieluiten oltaisiin siis molemmat kotona tai mikä parempaa, molemmat armeijassa.)
Oon siis käyny tänään kahdesti lenkillä, tehny lumityöt, kantanu halkoja, leikkiny Batmanin kanssa, lämmittäny uunia, tehny lihaskuntotreeniä ja asentanu ulko-oveen tiivisteet. Siis sen lisäksi, että tein 8 tunnin työpäivän, jonne muuten menin kävellen ja mennessä vielä pitempää reittiä, koska piti viedä postiin Tommilta tänne unohtuneet tavarat. (Vannoin muuten, että tämä on tasan viimenen kerta, kun lähetän sille mitään. Ens kerralla lähen viemään ne henk. koht.) Tiskit ja imurointi saa odottaa huomiseen, tänään en jaksa enää yhtään mitään.
Olo on nyt aika lailla tällainen. Etenkin, kun en viime yönä saanut nukuttua kunnolla. Nähtävästi stressasin työharjoittelua ja kaikkea siihen liittyvää, tulevaa Helsingin reissua, jota nyt ei sitten tullutkaan sekä sitä, että Tommi lähti taas. Näin niin kummallisia unia, että nauraisin itseni kipeeksi, jos vaan oikeesti jaksaisin. Ja koska oon niin poikki, niin oikaisen ja kopsaan tähän päivän fb-statukseni, ettei vaan tarvis liikuttaa sormea yhtään ylimääräistä enää.
No ni, pelasin yöllä rosvoa ja poliisia mm. takkiin pukeutuneen mustan suden kanssa, joka söi suihinsa, jos sitä tuijotti. Lisäksi kuulin, että Suomen luonnossa elää runsaslukuisena magnustin näköinen eläin, josta ei vaan yleensä puhuta mitään. Lisäksi olin supernopea juoksija, joka ei koskaan hengästynyt. Hyvin on siis tullu nukukuttua, hyvin voi siis mennä virkeänä ekaan työpäivään!
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Koettakaahan jaksella siellä, mikäli alotitte just koulun tai työharjottelun kolmen viikon laiskottelun jälkeen. Tsemppiä toki myös niille, joilla ei koskaan mitään lomaa ollutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!