Luontoretkellä

Kamera on taas ollu isällä lainassa, mutta tulin sitten tänne kotiin pyörähtämään ja sitä noutamaan. Samalla sain toteutettua yhen tämän kesän valokuvaustavoitteista. Hepoköngäs. Nämä pitkän valotusajan vesikuvat lienevät kärsineet jo vähän inflaatiota, mutta minä silti!

Hepoköngäshän on siis joko korkein tai toiseksi korkein luonnonvarainen vesiputous Suomessa, riippuu tietolähteestä ja ilmeisesti mittaustavasta. (Yritin Googlettaa sitä korkeinta, mutta en löytäny siitä ees kunnon kuvia, mutta niiden muutaman perusteella päättelin, että se on vähän loivempi putous, kun taas Hepokönkäällä vesi putoaa suunnilleen pystysuoraan...) Ja meiltä kestää joku vajaa tunti ajella tuonne. Ei siis mitenkään mahdottoman kaukana.

Aiemmin oon käyny tuolla vaan kevätulvien aikaan ja siitäkin on sata vuotta aikaa. Minun mielestä tuo oli paljon hienompi näin kesällä. Rospuuttoaikaan on vähän karua, kun joka paikassa on rapaista jäätä ja puut on paljaita. Nyt sattu vielä olemaan tämmönen kosteampi kesä, niin aivan hyvät pauhut koki nytkin!

Eipä täällä sen ihmeempiä sitten ookkaan kerenny. Oon leikkiny Junnun kanssa ja Batmanin tietenkin, jonka otan nyt taas mukaan kaupunkiin. Alkaa taas se urheilu, onhan tässä jo laiskoteltu reipas viikko. Melkeen kaksi. (Eilen söin Brita-torttua ja jatkoin samaa linjaa aamupalalla. Lisäksi sain mummulta suklaata, niin kyllähän ne alkaa jo housutkin kiristää.)

Ja mitäs seuraavaksi. Vois muutenkin ottaa itteesä niskasta kiinni. Pari valokuvausprojektia on vielä toteuttamatta, tosin kesä ei vaan ota tullakseen. Luotiin siihen, että elokuu ois lämmin, mutta ei kovin lupaavalta näytä edelleenkään. Luovutin jo sen verran, että hylkäsin kaupassa eräät nilkkapituiset pikkukengät ja päätin ostaa suosiolla pitempivartiset.

Koko putous vielä ja nuo linssin vesipisarat, joitten pyyhkiminen osottautui täysin turhaksi hommaksi. Oli nimittäin sen verran komeet pauhut ja kosteeta.