2. elokuuta 2012

Sekahaku


Niin, missä sitä eilen oltiin? No, päivätansseissa! En oo koskaan ennen käyny lavatansseissa ja tuollaki Napiksella, joka on siis yksi Suomen suosituimmista tanssilavoista, oon käyny aiemmin vaan kerran. Ja sillonkaan siellä ei ollu mitään tapahtumaa vaan käytiin muuten vaan pyörähtää paikalla.

Lähin matkaan aivan extemporee, kun Riikka kyseli mukaan. En ollu yhtään varautunu tanssikamppein, joten menin modernisti farkuilla ja tennareilla. Esitin valokuvaajaa, ettei minua ois haettu tanssimaan. Ois ollu epäkohteliasta kieltäytyä. (Ja minua siis taas luultiin paikallislehden toimittajaksi, vois jo melkein marssia sinne lehden konttoriin ja pyyttää jotain palkkaa.)


Perinteisen tanssilavamusiikin lisäksi eräs bändi soitteli Beatlesia, tytöt oli pukeunu teeman mukaan. Voin kertoo, että itellä oli taas vähän harmaavarpusolo näiden naisten rinnalla. Kävin kuitenkin itekki jamittelee parissa biisissä, mutta ens kerralla meinaan todellaki laittaa hameen ja tanssikengät ja sitten mennään.

Ens kerralla meen ehkä viikonloppuiltatansseihin. Nämä eiliset pippalot oli semmoset ilmaistanssit, jotka sitten soitettiin radiossa. (Oon tanssinu radiossa!!) En tiijä, mutta oletan, että viikonloppuna keski-ikä on hieman matalampi kuin noissa päivätansseissa. Eläkeläiset muuten kävi tosi pelottaviksi. Puolen tunnin sisään yksi taklasi Millan, toinen Riikan ja kolmas pamautti minua nyrkillä selkään. Ja siis seistiin lavan reunalla, ei edes missään tanssilavalla. Veikattiin syyksi, että meitä pidettiin niin kovana uhkana siellä neitiosastolla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!