23. helmikuuta 2011

Hellurei ja hellät tunteet

Eilinen tehojuoma ilmeisesti auttoi, koska tänään jaksoin siivota! Tai pakko kyllä myöntää, että lisätsempparina toimii uhka siitä, että joku saattaa tulla kyläilemään. Mutta kurkku ei siis ole tänään ollut kipeä. Säätiedotus näyttää harmillisesti vielä huomiselle melkoista pakkasta, ja kun tarkoituksena olisi olla päivä ulkona, niin en vielä juhli tätä otteluvoittoa flunssasta. Yksittäisiä eriähän ei lasketa, jos kokonaisuudessa jää häviölle.


No pakko myöntää, että ei toi juoma niin kovin taianomainen ollut. Edelleenkin nimittäin tuntuu päässä heiluvan, etenkin kun yrittää imuroida. Ja siis puhun nyt sellaisesta heilumisesta, joka tulee sen luonnollisen imurin kanssa heilumisen lisäksi. Äh.


Silmätkin valuu vettä koko ajan. Luulin jo, että olen yhtäkkiä muuttunut älyttömän herkkätunteiseksi ja itken jopa kaikelle ihanalle ja onnelliselle (joo, ällöä), mutta sitten onneksi tajusin pistää homman tämän flunssan piikkiin. Ehdin kyllä jo säikähtää hieman, mutta onneksi tämän pitäisi olla ohimenevää...

Yleisen jumittamisen lisäksi jumitan nyt myös blogitasolla, joten hei kamut, heitelkääpäs nyt kehiin postausideoita, niin voitte ehkä saada katseltavaksenne jotain muutakin kuin tätä väsynyttä naamaa. Tai no, mikäs siinä jos tää miellyttää teitä, mutta itseä alkaa kyllästyttää hiljalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!