Alan vähitellen tylsistyä tähän työttömän arkeen. Etenkin, kun ainoot ihmiset joita nään (äitin ja isin lisäksi) on ne, jotka tulee iltalenkillä vastaan. Tänään meinas iskee jopa ylisosiaalisuus, kun soitin hierojalle varatakseni ajan. No, valitettavasti seuraavat vapaat ajat oli vasta joskus hamassa tulevaisuudessa, joten luovutin. Jos tää hartiajumi nyt jatkuu sinne saakka, niin todennäköisesti oon sahannu pääni irti ennen sitä. Viime yön vietin jossain puolihorroksessa buranasta unelmoiden, mutta en koskaan päässy niin hereille, että olisin sitä hoksannut alkaa etsiä.
Huomenna pääsee onneks tuulettumaan, kun suunnitelmissa ois lähteä käymään Kajaanissa teatterissa. Muut minun ikäiset tuulettuu perjantai-iltana baarissa. Mutta hei, minun henkinen ikä (Tein oikeesti yhen testin tässä viikko sitten.) on kuitenkin 27 vuotta, eli suunnilleen se ikä, kun vietän viikonloppuni vauvanvaippoja vaihtaen. (Tässä on silleen pieni ristiriita, että kun oon tehny joskus aikoinani (ehkä ala-astella) laskelman, jonka mukaan oon naimisissa, kun oon 25 ja eka lapsi syntyy siinä reilu vuoden päästä naimisiinmenosta, niin miten tää toimii, jos toi henkinen ja fyysinen ikä ei mee käsi kädessä?)
Ja siihen työttömän arkeen palatakseni, huomaan nyt, että joudun keksimällä keksimään itelleni tekemistä. Oon alkanu lukea, mitä harrastan nykyään ihan tosi vähän. Yhtenä iltana luin Taikatalven, sitten toisena päivänä Kohtalona Seilin saari, joka on ehkä surullisin lukemani kirja koskaan. En muista, että minulle ois käyny koskaan aiemmin niin, että ois pitäny lopettaa lukeminen kesken, koska en nähny enää mitään, ku itkin niin paljon. Tänään luin loppuun Katja Ketun Kätilön. (Luin jopa Suomen Kuvalehden, kun en enää muutakaan tekemistä keksiny.)
Lisäksi oon yrittäny taas opetella piirtää uudestaan. Nyt ootan pakkasta, että ulkona ois kirkkaampi keli valokuvata. Sisäkuvausta harrastin jo tänään. Käyn tarkistaa blogit kolme kertaa päivässä. Myös ne, joita en oikeestaan normaalisti seuraa. Syön, koska minulla ei oo muuta tekemistä. Ja laitan ruokaa! Onneks myös harrastan liikuntaa nykyään ehkä noin viisi kertaa aiempaa enemmän, koska minulla vaan ei oo muuta tekemistä.
Tää on ihan kivaa, toistaiseksi. Mutta hei pliis, ei ne työt nyt yhtään pahitteeksikaan ois. (Tää alkaa olla oikeesti jo vakavaa, mietin nimittäin ihan tosissani, että hakisin keväällä taas opiskelemaan...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!