10. tammikuuta 2012
Vapise, Jimi Hendrix!
Minulla kun on nykyään ollu tätä ylimääräistä aikaa, niin oon alottanu uuden harrastuksen. Oon haaveillu kitaransoiton osaamisesta suunnilleen niin kauan kuin jaksan muistaa. Ainoot kitaransoiton oppitunnit on yläasteen musiikintunneilta, jolloin opeteltiin soittaa hepokatti. Siihen vaaditaan ehkä just ja just ne kaks sointua, joten ei mikään mahdoton tehtävä. Hepokatin innoittamana oon aina sillon tällön alottanu tämän harrastuksen pikkuveljen kitaraa lainaten ja opetellu jonkin uuden soinnun, jonka oon sitten seuraavalla oppitunnilla eli noin vuoden päästä joutunut opettelee uudestaan. Jännä juttu, ettei tää taito kehity treenaamatta.
Nyt on tosiaan tullu hengailtua täällä poikaystävän luona ja sillä aikaa, kun se on töissä tai pelaa jedipeliä, niin oon joutunu kehittelee itelleni jotain tekemistä. Ja voitte nyt sitten kuvitella, että tällä kertaa tää kitaransoitto on ollu hiukan aktiivisempaa kuin aiemmilla kerroilla. (Jotain hyötyä noista jedihommistakin...) Osaan jo muutamia biisejä niin hyvin, että oon uskaltanu harkita oman kitaran hankkimista. Itse asiassa, minulla on toi porukoitten valmistujaislahja vielä saamatta...
Yhden virheen oon tehny. Aloitin samaan aikaan kynsienkasvatusharrastuksen. Minun oikean etusormen (eli rämpytyskäden, tää vika kuva on käännetty peilikuvaksi visuaalisista syistä, jos joku jäi nyt siellä pyörittelee mielessään vasenta ja oikeeta) kynsi otti ja repesi. Vasemman käden kynnet taas haittaa hiukan noitten kielten painamista. Nyt pitäis sitten valita kynsien ja kitaran välillä. Taidan kuitenkin päätyä kompromissiin ja valita kitaran sekä plektran ja astetta lyhyemmät kynnet.
P.s. Nerokkain joululahja, jonka annoin, on tää JumpIn! Jotenki salakavalasti tuo poikaystävän yksilö saattaa aina vahingossa kiivetä minun päälle, mikäli se sattuu jäämään lojumaan jonnekin. Ainakin siihen saakka, että saan jostain oman...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Toi jumpin näyttää niiiin mukavalta! Ja kitaransoitosta en tiedä mitään, mutta oon aina ihaillut ihmisiä jotka sen taidon osaa.
VastaaPoistaPetra Ilona: Se on ihan supermukava! Ollaan kateltu kaupoissa näitä "halpishaalareita", jotka nekin tosin maksaa joku 70 euroo, mutta ne taas on semmosia ohuita ja kovia. Tää on paksu ja pehmee.
VastaaPoista