Piti tulla linjoille jo eilen, mutta kiitos oletetun valokaaren sähkötaulussa meijän modeemi meni sekaisin ja netti lakkasi toimimasta. Onneks televisiolle ei käynyt kuitenkaan ja ilta oli pelastettu, kiitos maanantai-illan tv-putken. Frendit, Miehenpuolikkaat, Kadonneen jäljillä ja illan päättävä, aina yhtä ihastuttava Satuhäät. (Satuhäät on ilmeisen laaja käsite...)
Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen. Äiti osti tässä taannoin Ulla Svenskin Lempileivonnaiset -reseptikirjan. Äiti ei ilmeisesti osannut päättää, mitä resepteistä ei kokeilisi, sillä päädyttiin ratkaisuun kokeilla kaikkia. Aloitettiin aurajuusto-kylmäsavuporomuffineista.
Voin kertoo, että muffinit maistu noin viisikymmentäkolme kertaa paremmilta, miltä ne näytti. (Tuota kuvaa kun katon, niin tulee mieleen lähinnä korvasieni.) Aurajuusto ei maistunut yhtään terävästi, toisin kuten joskus esim. pitsassa tai piparin päällä. (Tykkään kyllä aurajuustosta, jos sitä juustoa on kohtuudella.) Tosin suolaa oli melko reippaasti, kun poron ja juuston lisäksi sitä vielä lisättiin sellaisenaan puoli teelusikallista. Mutta tuleepahan ainakin juotua vettä, mikä on minun kaltaiselleni kamelin lähisukulaiselle pelkästään positiivinen juttu.
Ja miten en voi oikeesti hallita tuota ruuan kuvaamista, en sitten niin yhtään.
Resepti löytyy siis Lempileivonnaiset -kirjasta, joka taas löytyy mahdollisesti kirjakaupasta tai jopa kirjastosta. En siis lähde jakamaan reseptiä, koska mielestäni se olisi vähän epäreilua ja saattaisi mahdollisesti rikkoa tekijänoikeuksiakin. (Sitä paitsi, unohdin aineksista mm. juustoraasteen ja korvasin osan maidosta kermalla, joten ehkä on turvallisempikin katsoa se resepti sieltä alkuperäisestä lähteestä.)
Seuraavaksi minua houkuttelis vuohenjuusto-juustokakku tms. En nyt millään jaksa lähteä tarkistamaan sen tarkkaa nimeä. Onko joku muu testannu kyseisen kirjan reseptejä ja löytäny jonku ehdottoman suosikin? Heitelkääpä tänne päin, niin me tiijetään alottaa heti niistä parhaista. Ihan vaan siltä varalta, että jossain vaiheessa ollaan niin palloja, ettei päästä ovesta ulos ja kauppaan ostamaan raaka-aineita.
Ja viimeinen randomdemonstraatiokuva minun suuresta suusta suusta, jonne mahtuu muffini poikineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!