Koivunlehtiä huhtikuussa

Minulla oli taas eilen vähän ärrimurripäivä, joten katsoin parhaaksi pysyä kaukana näiltä leveysasteilta. Sen sijaan kävin vetäsee kiukkulenkin ja ilmeisen kiukkuinen olinkin, kun jaksoin juosta viisi kilometriä, tuosta noin vaan! Tosin nyt minulle tuottaa suurta tuskaa laskeutua alas portaita, mikä ei oo kovin hyvä yhdistelmä siihen nähden, että joudun töissä ravaamaan ensimmäisen ja kolmennen kerroksen väliä. Ja itse asiassa tälle päivälle löytyi töitä myös kellarikerroksesta.

Tänään oli taas semmoinen päivä, että peilistä takaisin katsoi prinsessa Ruusunen. Lähinnä meinaan sitä seuraavaa sekuntia siitä sadan vuoden unesta heräämisen jälkeen. Veikkaan, että vaikka kuinka on prinsessa, niin ei välttämättä oo mikään hemaiseva näky... Voin toki olla väärässä, jolloin voidaan vaihtaa satu vaikkapa Kaunottareen ja hirviöön. Ja voitte ihan vaan veikata, että kumpaan tässä omalta kohdaltani viittaan...

Lisäksi minusta tuntui koko päivän (ja tuntuu edelleen) siltä, ettei silmät aukea ollenkaan. Työkaveri kysyi, että onko nukkumaanmeno vähän venähtänyt. Eipä kyllä, lähinnä taisin nukkua liian pitkät yöunet.

Niinpä minun ulkoinen olemuskin oli melkoisen mitäänsanomaton ja harmaa. Ainoa piriste oli tuo kaulassa roikkuva hopeinen koivunlehti, joka pääsi nyt ensimmäistä kertaa tuulettumaan. (Ei siksi, että en siitä pitäis, vaan siksi, että oon jotenkin unohtanu, että omistan sellaisen.) Mutta on kyllä ihan saletti, että lehti pääsee jatkossa aktiivisempaan käyttöön. (Eikä pelkästään siksi, että sain taas lapsilta vähän ekstrahuomioo...)

Välittömästi kotiin tultuani kiskoin jalkaan astetta rennompaa vaatetta. Tänään en nimittäin meinaa liikahtaa mihinkään suuntaan, tää on niin lepopäivä! Muussa tapauksessa oon kohta ylikunnossa. Tai no, oon viime aikoina liikkunu muuten niin paljon, että lihaskuntotreeni on jäänyt vähälle ja selkä alkaa kohta viotella. Ja okei, joudun tekemään tänään vähän aivotyöskentelyäkin. Voi itku.

Tiedättekö sen tunteen, kun voisi oikeasti matkustaa vaikka Siperian halki suklaan vuoksi? Tai no, ehkä tyhmää edes kysyä. Luulen, että lähes naisilla kaikilla on näitä päiviä, jopa melko toistuvasti. Minä oon vähän poikkeus, ainakin vielä. Kun vasta opettelen tätä tosinaisellisuutta. Tykkään kyllä suklaasta, mutta minulla ei ole siihen yleensä mitään erityistä himoa. Paitsi tänään. Miksi en pysähtynyt kotimatkalla kaupassa? Onneksi meillä ei käynyt kovinkaan montaa virpojaa palmusunnuntaina ja onneksi meillä on vielä yksi suklaamuna jäljellä...