30. tammikuuta 2013

Herkkuleipäsiä

Minun piti leipoa jo maanantaina, mutta koska tuli pari muuttujaa, niin siirsin homman tiistaille, jolloin taas lähdinkin yllättäen katsomaan, kun Kärpät voitti Tepsin. Tänään sitten suunnittelin olevani reipas heti aamusta ja nousin, vaikka ois väsyttäny. Kävin reippaana hoitamassa terveystarkastuksen pois alta ja tulin kotiin leipomaan. Ja kylläpä kannatti! En oo koskaan saanu keittiössä aikaan mitään noin hyvää!


Vinkin näihin Nallen ohraleipäsiin sain kaverilta. Alkuperäinen ohje löytyy Nalle ohrapuuropaketin takaa, mutta koska minulla on tapana soveltaa keittiössä (vaikka oon viimenen nainen maailmassa, jonka niin kannattaisi tehdä), niin tein tietenkin vähän omia muutoksia.


Feta -tomaatti -valkosipuliohraleivät

Lämmitä 3 dl vettä +42 asteeseen ja lisää joukkoon 1 rkl sokeria ja ½ tl suolaa ja saman verran valkosipulijauhetta. Sekoita veteen myös 2 dl ohrahiutaleita ja pussillinen kuivahiivaa. Lisää n. 4 dl vehnäjauhoja ja ½ dl oliiviöljyä. (Tai alkuperäisen ohjeen mukaan rypsiöljyä.) Kohota liinan alla.

Vaivaa taikina jauhotetulla pöydällä ja jaa se kahteentoista osaan. Taputtele osat leivinpaperille pyöreiksi leipäsiksi, joiden halkaisija on n. 9 senttimetriä. Anna taas kohota hetki. Tee päälle levitettävä öljyseos, johon tulee ½ dl oliiviöljyä (Tai sitä rypsiä.) ja 1 valkosipulinkynsi puristettuna. (Ja alkuperäisen ohjeen mukaan vielä rosmariinia, mutta koska minulla ei tuommosia hienouksia ollut, niin jätin pois.) Töki leipäsiin sormella koloja ja voitele ne seoksella.

Itse lisäsin leipäsiin tässä vaiheessa halkaistuja luumutomaatteja ja fetajuustoa, ohjeesta poiketen. Idea tähän tuli kaverilta, joka oli laittanut näihin lisäksi mm. mozarellaa ja oliiveja. Että tuohonhan voi tunkee vaikka mitä, kun käyttää mielikuvitusta.

Paista 225 asteessa n. kymppi minsa.


Ja tulipa paraita leipiä koskaan! Söin eka kolmasosan suoraan uunista polttaen suuni ja toisen kolmasosan sitten lemppariteen kanssa. Löysin uuden ehtottoman parhaan teen koskaan! Edellinen lemppari oli sen Nordqvistin vihreän teelajitelman vaaleanpunakuorinen pussitee. Nam. Mutta nyt löyty ihan paras. Eikä oo mitään pussiteetä. Forsmanin Vihreä Sitruuna-Kamomilla -tee.

Loput leivät yritän säästää huomiseksi, evääksi töihin ja ehkä viimeisen vielä sitten iltapäiväherkuksi, kun tulen töistä. Näitä teen kyllä uudestaan, vielä monta kertaa!



Oi, kahtokaa kuinka söpön pikkulaastarin sain sen rokotuksen jälkeen. Ootan tässä kovasti, että kipeytyykö tuo jälki. Toistaiseksi ainoot jomotukset koin ajellessani rokotukselta kotiin, mutta nyt olin unohtanut koko homman, kunnes suihkussa säikähdin, että mitäs ihmettä minulla on kädessä. Tosin aloin nyt testailla ja totesin, että tanssit saa tältä illalta jättää, koska tuo käsi ei nouse ihan ylös asti. Haha! Onneksi oon menossa muutenkin nukkumaan aivan just!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!