Suurin osa minun ulkonäköön liittyvistä kommenteista kohdistuu hiuksiin. Usein kysellään, että onko tää kaikki minun omaa. On. Oon saanu loistavat hiusgeenit, vaikka joskus pienenä olinkin katkera Pocahontasille sen mustista hiuksista. Minullahan oli vaan tylsän ruskeat... Onneks hiusvärit on keksitty, joten leikin oman elämäni Pocahontasia tuossa jonkun vuoden, kunnes kyllästyin jatkuvaan värjäilyyn ja lopetin koko homman. Kertoo paljon miun suhtautumisesta tähän pehkoon. Oon tosi laiska.
Välillä se laiskuus on kuitenkin superhuono juttu. Esimeriksi sillon, kun kiharran hiukset, tungen näihin hiuspuuterit ja lakat, tupeeraan, meen yöksi riehumaan johonkin ja yöllä kaadun sängyn pohjalle hiuksiin koskematta. Aamulla itken yrittäessäni selvittää sitä yhtä isoa takkua samalla kun googletan lähimmän kampaajan puhelinnumeroa.
Kuitenkin nämä näyttää ulospäin melkoisen terveiltä ja hyväkuntoisilta. Ja siis kaikki mitä näille teen, on ihan markettishampoopesu ja hoitaine pari-kolme kertaa viikossa ja lämpösuoja kun lämpökäsittelen, mitä tosin tapahtuu melko harkitusti. Lähinnä kiharrusta silloin tällöin. En esimerkiksi kuivaa hiuksia hiustenkuivaajalla kuin ehkä pari kertaa vuodessa, jos on kiire lähtö ja pakko pestä hiukset. Joskus saatan hangata hiuksiin raakaa kookosöljyä ennen pesua, mutta kerroinko jo, että oon vähän laiska..?
Nyt meni kuitenkin hermo tähän takkukasaan. Talvet on aina vähän hankalia, kun sen kuivan ilman lisäksi kaulahuivi hankaa niskavilloja ja huovuttaa ne. Oon jo pitempään harkinnu jotain takunkesyttäjää tms. ja kunnon hiusharjaa. Edellisestä kun on enää kolmasosa piikeistä jäljellä.
Joulun alla Stockalla pyöriessäni bongasin hyllystä tuon blogeissa jo vuosia sitten pyörineen Tangle Teezerin. Tai bongasin vaan hintalapun, kaikki harjat oli loppu. No, jäin sitten pohtimaan tuota hankintaa, koska no, maksan hiusharjasta yleensä sen kolme euroa tai saan sen kaupan päälle, kun ostan kolme shampoota tms. Tänään kuitenkin lähin ostamaan kynsilakan poistoainetta ja samalla reissulla nappasin tuon Tangle Teezerin mukaan. Testasin sitä pesun jälkeisiin hiuksiin ja niissä se liukui kuin rasvattu. Seuraavaksi tupeerasin hiuksia vähän ja kokeilin uudestaan. Takut lähti kivuttomasti, vaikka harja tuntui vähän heppoiselta. Ehkä jatkan tätä testailua vielä varmuuden vuoksi...
Ostin samalla myös jonkun randomin hoitosuihkeen. En tiijä tuon toimivuudesta, mutta testaillaan nyt. Ainakin nopealla kokeillulla vaikuttaisi ihan hyvältä. Tosin oon tässä testaillu nyt tuota ainetta puolen tunnin ajan, joten voi olla, että asia vaatii vielä hieman tutkimista. Ja mikäli joudun pesemään hiuksia useemmin jonku hoitoaineen vuoksi, niin en tiijä onko siinäkään järkeä sitten.
Hiusten leikkaaminen lyhyeksi ei siis oo mikään vaihtoehto. Jos erehyn ääneen asiasta mainitsee, niin saan vastaani hirveen mielenosoituksen kavereiden suunnalta. Ehkä en sitten oo enää minä, jos minulta puuttuu hiukset.
Tärväsin äsken 117 euroa hiuksiini (=ennätys). Nyt aion hyödyntää tapauksen, vetää pipon syvälle päähäni ja painua hiihtämään. Mies, jolta olet todennäköisesti perinyt hyvän hiuslaatusi, aikoo tulla tukka hulmuten perässä.
VastaaPoistaHinnat noussu siellä? :D
Poistahitsit ku säikähin tuosa kohtaa ku "meni hermot", että oot vetässy jonku polkkatukan! mutta valmiiks hyvät hiukset ois kyllä onni, omiani kun joudun joka päivä suoristella ku on siunaantunu kiharoita typeriin kohtiin :D
VastaaPoistaOh, sinun kommentti oli jostain syystä hypänny roskapostiin! Joo, en oo päästäny saksia lähellekään näitä, vaikka välillä mieli tosiaan tekisi.. Kurja, että sinun kiharat on väärissä paikoissa, koska kiharat on just ihania, kun ne on oikeissa kohissa! :D
PoistaSiis voin luvata että jos koskaan tuut mulle sanomaan et Pinja leikkaa mun hiukset nii EN VARMANA LEIKKAA. ! :D
VastaaPoistaHaha, tämä selvä! En tuu siulta kyselee... ;) Mut latvoja voisit vähän siistiä sitte kun asetut tänne Ouluun!
Poista