25. heinäkuuta 2011

Nyt voikin sitten muuttaa

Juu'u, tässäpä on ollu kaikenlaista hässäkkää ja työhommia, joten kamera on taas ollut mielellään kesälomalla. Minulla loppui työharjoittelu, mutta tilalle tuli yksi päivän reissu ja nyt tänään muuttohommat. Tai siis pakkaushommat, muuttopäivästä tai sopimuksestahan meillä ei ole vieläkään minkäänlaista tietoa. Nyt päätin, että ompelukone on ehdottomasti pakattava tänään, joten viimeistelin tuon vaiheessa olleen lepakkotuolin. Tein vielä astetta viimeistellymmän, kuin Suuren Käsityölehden ohjeessa. Joo, voi olla auringonpistos.


Alku (siis joskus puolessa välissä viime viikkoa) oli hieman hankala, kiitos Batmanin innokkaan mukanaolon. Vähän lisähaastetta, kun siinä kaavapaperin puuttumisessa ei jo ollut tarpeeksi... Sain kuitenkin kaikki tarvittavat kappaleet leikattua niin tehokkaasti, että kangasta jäi vielä yhtä pientä sohvatyynyä varten. Kerää koko sarja.


Toi väri ei ole nykyistä sisustusta ajatellen yhtä perfect, mitä se toivottavasti tulee uudessa kodissa olemaan. Onneksi Batman sentään mätsää väreihin myös tulevassa olohuoneessa. Ja Batmaniin mätsäävän tyynyn sain mummulta joululahjaksi. Se on toistaiseksi seikkailut ja hakenut paikkaansa täällä, mutta oon varma, että sekin sopii uuteen olohuoneeseen, kuin nyrkki silmään. Alan vähitellen sisäistää tuon sanan "mätsäys" merkityksen. Ehkä se siirtyy jossain vaiheessa pukeutumiseenkin...



Testasinkin jo tuolin. Ensin pelotti istua sen nitinän ja natinan saattelemana, mut kyllähän toi ainakin toistaiseksi ja minut kesti. Toivottavasti kestää jatkossakin. Onpahan ainakin hyvä syy olla mässyttämättä sitä karkkia koko ajan. Mutta nyt pakkaan tuon kankaan muuttolaatikon pohjalle (Tai pakkaisin, jos minulla olisi yhtäkään laatikkoa.), etten hajoita sitä. Se nimittäin tapahtuu ihan varmasti just silloin, kun oon pakannu ompelukoneen.

3 kommenttia:

  1. Ooh, hieno tuo tuolinpäällinen! Alko tehdä mieli itsekin herätellä sisäinen ompelijani. :D Tuo tavaroiden pakkaus on mullekin ajankohtainen juttu, itsekin muuttamassa ja vieläpä Saksaan, odotan innolla sitä tavaroiden roudaamista ja paatissa nököttämistä..

    VastaaPoista
  2. Kiitti Ida, täyttyypä myöntää, että kerrankin olen lopputulokseen melkoisen tyytyväinen! Voi ei, Saksaan on varmasti mukava lähteä matkaamaan muuttokuorman kanssa! Aikamoinen projekti. :D

    VastaaPoista
  3. Sitähän se.. ootan kyllä vähemmän ironisesti, kuin edellä innolla kun pääsen siellä sisustamaan ja muuta mukavaa. :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!