28. toukokuuta 2011

Popcorn mix


Kävin eilen pyörähtää kaupungilla allekirjoituttamassa harjoittelusopparin, joten kuukausi kesästä nyt sitten täytetty. Samalla pyörähdin Anttilassa ostamassa hiusväriä ja verhot. Aattelin, että jos lopussaankin jo ostais, vaikka onhan tässä selvitty puolitoista vuotta ilmankin. Ja kun plussakortilla sai alennusta -10 euroa per verho, niin kyllähän se on selvää säästöä taas. Pidin sitten uusien verhojen kunniaksi hillittömät siivousbileet. Tosin olin lopulta niin poikki ja nälkäinen, että päätin ihan suosiolla jättää tälle päivällekin jotain. Tosin motivaatio vähän katosi, kun kaveri, jonka piti tulla viikonlopuksi Kajaaniin, ilmoittikin ettei ehkä pääsekään tulee. Ja minä kun olin ostanut verhot ja imuroinut... Ja toisekseen Tommi on lomilla, mutta Helsingissä treeneissä ja oli tarkoitus, että se olisi tullut sitten ensi viikoksi kotiin, mutta jossain kohtaa loma-anomusta oli tullut virhe ja lomat tuli vaan keskiviikkoon saakka. Ihan kiva, kun minulla ois ollu just ne torstai ja ehkä perjantaikin vapaata.


Kävin samalla reissulla tsekkaa myös Tiimarin tarjonnan ja kannoin sieltä kotiin taas kynttilälyhtyjä. Mietin jo kuumeisesti näitten paikkaa, kun mihinkään ei enää mahdu, mutta sitten huomasinkin näiden olevan vain ulkokäyttöön. No, ongelma ratkaistu, sinne mahtuu! Tosin en millään meinaisi raaskia viedä näitä säiden armoille, joten ehkä nämä toimivat ihan vaan koristeina sisällä. (Paljonko sakkoja tulee, jos polttaa näissä kynttilää sisäkäytössä?)

Ja reissun päätteksi houkuttelin Jopen jäätelölle ja kaikista ennakkoluuloista huolimatta otin Valion popcorn mix -pallon ja täytyy kyllä myöntää, että meni heti sjäätelösuosikkilistalle! Tuota ilmeisesti samaa myydään onneks myös tuuttina, joten minun ei tarvi lähteä jätskiostoksille keskustan kioskille. Se jäätelö olikin tosiaan eilisen paras uutinen. Tämä päivä on lähteny niin tehokkaasti liikkeelle, että nyt kun kello on suunnilleen kymmenen, niin oon ehtiny jo värjätä hiukset, tyhjentää ja täyttää astianpesukoneen ja siivoilla vähän. Ja nyt on lauantai, joten seuraavaksi mittaan kuumeen. Ja todennäköisesti siis nukahdan kahdeksan jälkeen ja missaan Jarkko Martikaisen illan keikan. (Ja jos en, niin se todennäköisesti perutaan sairastapauksen vuoksi.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!