23. kesäkuuta 2011

Pikku käsityöläinen


Pistin Juhannuksen kunniaksi kengät kesäkuntoon, eli lähinnä vaihdoin nauhat. Kyseinen operaatio oli tarkoitus tehdä heti kenkien oston jälkeen, mutta en jostain syystä taas ollut kovin tehokas asian suhteen. Nytkin toimin vaan puolella teholla ja nauhakaupan sijasta menin äidin ompelukaapille. Sen valikoima oli vähän nauhakauppaa suppeampi ja jouduin valitsemaan eriparinauhat. Lisäksi vasempaan jalkaan jouduin laittamaan kaksi erillistä nauhaa, koska en löytänyt tarpeeksi pitkää yhtenäistä nauhaa. Ehkä se nauhakauppa on jatkossa vaivannäön arvoinen kokemus...


Nauhat ei ollu kuitenkaan ainoa asia, jonka sain aikaiseksi. Tein nimittäin loppuun tuon polkupyörän satulasuojan. Tai suojan ja suojan, kun eihän tuo suojaa miltään, mut onpahan nätimpi, kuin musta satula. Ja koska edellisen aiheeseen liittyvän postauksen jälkeen blogiin on tultu nimenomaan satulasuojaa etsien, niin olisi kiva, jos osaisin kertoa miten tällainen tehdään.

Mutta siis yksinkertaisesti tein ensin 13 ketjusilmukkaa, joka yhdistin piilosilmukalla renkaaksi. Sitten tein kolme pylvästä, kolme ketjusilmukkaa, viisi pylvästä, kolme ketjusilmukkaa, viisi pylvästä, kolme ketjusilmukkaa ja ensimmäinen kierros piilosilmukalla kiinni. Toisella kierroksella jatkoin pylväiden tekemistä ja kulmiin aina kolme ketjusilmukkaa, mutta tarvittaessa lisäsin noille ns. pidemmille sivuille ylimääräisen ketjusilmukan kulmaan.Sitten sovittelin vähän väliä satulaan ja kun kierroksia oli riittävästi, niin tein viimeisellä kierroksella joka toisen pylvään ja joka toisella ketjusilmukan. Noista rei'istä pujottelin sitten kuminauhan ja valmista tuli! Tuon toki joutuu ottamaan pois aina kun ei aja, ettei sade sitä kastele. Ei nimittäin varmaan kuiva ihan hetkessä.


Ja koska oon ollu niin mielettömän ahkera, niin tuunasin itelleni myös farkkushortsit. En kuitenkaan loppujen lopuksi saanu niistä kovin kivoja, vaikka leikkasin, ratkoin, hioin hiekkapaperilla ja maalasin spraymaalilla. No, kaikessahan ei voi onnistua. ei myöskään tuossa nurmikon leikkaamisessa. Kuva on otettu meidän portailta ja pyörä on polulla halkoliiteriin. Mut polku vaan on päässyt kasvamaan umpeen...

Mutta nyt taidan siirtyä imurin seuraan, kyllähän sitä pitää välillä siivotakin. Kerran jouluna ja toisen kerran juhannuksena. Puolet tehty, talon pohjoissiipi on vielä hoitamatta. Tosin Pulmuset houkuttelee kummasti, jännä miten nyt yhtäkkiä...

2 kommenttia:

  1. Tosi söpö blogi sinulla, ihastuin ensi silmäyksellä. Meni ehdottomasti lukulistalle. Ja ihanat kuvat!

    Kommentoin jotain järkevämpää sitten, kun olen ehtinyt lueskella vähän enemmän. :)

    VastaaPoista
  2. Ida, kiitos ihanasta kommentista! Ja tervetuloa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!