Pieni jouluhössötys

 En oo omasta mielestäni mikään jouluhössöttäjä. Oon se ihminen, joka suunnittelee ostavansa lahjat jo syksyllä, mutta lopulta löydän itseni hikoilemasta marketeissa aatonaattona kulkusten tahdissa niiden kolmentuhannen muun mattimyöhäisen kanssa. Tykkään kyllä laittaa joulukoristeita, mutta niittenkin kanssa oon hyvin maltillinen. Minulla ei oo esimerkiksi yksiäkään jouluvaloja. Edellisessä postauksessa mainitut maailman rumimmat jouluvalot on, onneksi, hukassa. Ja niitä etsiessäni muistin, että niissähän oli viime vuonna joku discomode viimeiset hitaat aka kosketushäiriö, että valoista paloi suurimman osan ajasta vain yksi kolmasosa. Itse asiassa en yhtään ihmettelis, jos nuo maailman rumimmat jouluvalot ois lentäny muutossa roskikseen. Ja kun nyt kysytte, niin rumat ne oli siksi, että valojen ympärillä oli jotku ihmeelliset aurinkokuviot, joista tuli lähinnä mieleen joku Gran Canarian suomalaisbaarin uusi vuosi ja havaiji-paidat. (Tää vertaus voi kyllä ontua, koska en oo ikinä kokenut Gran Canariaa.)

Tykkään kuunnella joululauluja. Tosin tässäkin asiassa oon melko tarkka. Ne hartaammat kuorosovitukset ei oo oikeestaan minun juttu, vaan sen sijaan Spotify soittaa Raskasta Joulua ja Raskaampaa Joulua. Lisäksi listalle mahtuu muutama biisi Rajattomien siltä menevämmältä osalta sitä joululevyä. Tuolta listalta löytyy toki myös muutama eri versio The Snowmanin tunnaria Walking in the Air ja jokunen biisi The Joulukalenterista ja muutamia muita randomeita. Ja se tunnustus tulee nyt. Sieltä listalta löytyy myös pari kappaletta Ti-Ti Nallen joululevyltä, mutta nää on ihan puhdasta nostalgiaa. Kyseinen c-kasetti soi nimittäin lapsuuden jouluina aika lailla aamusta iltaan. Äiti-raukka.

Sen sijaan tykkään kyllä soittaa ja laulaa lähes mitä tahansa joululauluja ja paikoin hyvinkin hartaasti. Jouluissa onkin kivaa se, että siitä saa syyn laulaa porukalla. Tai ylipäätään, että koko porukka on kasassa ilman, että kenelläkään on kiirettä mihinkään. Paitsi mitä nyt tietysti lahjoja avaamaan, mutta nuo lahjatkin alkaa olla nykyään aika toissijainen asia tuossa joulussa.

Viikonloppuna tehtiin äitin kanssa pipareita. Oltiin vähän normaalia enemmän ajoissa, mutta koska en oo nyt menossa sinne kahteen viikonloppuun, niin oisin todennäköisesti missannut koko piparit. Tai siis pipareita ois varmasti riittänyt minulle vielä vaikka uuteen vuoteen saakka, mutta kun se juttu on se piparitaikina. Kaikkihan sen tietää. Äiti oli kuitenkin pakannut minulle jäätävän kasan noita pipareita mukaan, ja epäilen, että kotiin ei jäänyt yhtään. Ei auta, kun ostaa aurajuusto. Tulee paremmin syötyä, kun ei ole niin makkeeta, heh. No, mutta eilen siis ostin glögiä ja mussutin itekseni noita pipareita.

Tänä vuonna meen melko köyhillä koristeilla, koska ne jouluvalotkin on tehny katoamistempun. Viime vuonna minulla oli joulukoivu ja tuon havuja pudottamattoman joulupuun teemalla jatkoin tänäkin vuonna. Tosin pienemmässä mittakaavassa. Hain ulkoa vain yhden oksan, jonka sitten ripustin rautalangalla ikkunalle. Nyt kun mietin, niin tuo olisi kivempi keskellä kattoa, ikään kuin kattokruununa, mutta en ole varma, saisinko sen viriteltyä tuohon. Ehkä katson sitä hetken tuolla ikkunassa, saattaa näyttää paremmalta illalla pimeässä, ja siirrän sen parin viikon päästä keskelle huonetta. Tai sitten en, koska oon välillä vähän laiska tällaisten asioiden suhteen.

Lisäksi poltan kynttilöitä läpi syksyn ja talven, mutta joulun aikaan ehkä enemmän. Jos siis olen niitä täällä polttamassa. Minulla ei oo koulua enää ja iso osa kavereistakin lähtee joulukuun aikana pois, joten kovinkaan paljoa Kajaanissa tuskin jaksan yksinäni istua. Sitä paitsi, oon lähdössä tästä kämpästä joka tapauksessa joulun jälkeen. Ajattelin käydä tutustuu maailmaan Kainuun ulkopuolella. (Tässä kohtaa tosin hakkaan päätäni seinään, koska minulla ei ole mitään käsitystä työpaikasta, kun en edes tiedä, että mitä haluaisin elämälläni tehdä.) Mutta hei, joulu on minulle tosiaankin aikaa, jolloin en meinaa stressata mistään. Olisin ilmeisesti saanut joulunpyhiksi tarjoiluhommia, mutta ajattelin ottaa tämän loman kannalta eli olen julkisesti laiska. Koska sen totisesti oon ansainnu.

Etanapostia!

Arvatkaa kenellä oli tänään viimeinen luento? En mee heittää tähän mitään ikinä-läppää, koska en vieläkään tiijä, mikä minusta tulee isona ja sitä paitsi opiskelijaelämä on ihan kivaa. Mutta siis tää koulu alkais olla jo melko nähty. Oparistakin on jo numero, vaikka joudun tekemään vielä pientä viilausta. Viime viikolla juhlittiin Ninnun kanssa onnistuneita opariesityksiä lasillisella viiniä. (Tai pullollisella, koska meille ei myyty vakkaripaikassa ku pullo.) Tänään aattelin juhlistaa kotona juomalla glögiä ja syömällä pipateita. Lisäksi aattelin viritellä maailman rumimmat jouluvalot paikoilleen.

Viime viikko tosiaan oli aika tiivis noitten kouluhommien suhteen. Ilmeisesti hieman yllättävää, koska äitikin jo alkoi kysellä, että mitä oon oikeen puuhannu, kun en päivitä täällä. Ja kouluhommiin palatakseni, tiistai-iltainen kypsyysnäyte on kuulema mennyt läpi! Oon siis teoriassa riittävän kypsä valmistumaan korkeakoulusta, käytäntöä tuo ei onneksi testannu.

Viikonloppuna pidin sitten rentoiluviikonlopun äitin ruokien äärellä. Tehtiin pipareita ja torttuja ja juotiin glögiä, eli joulukausi on nyt ihan virallisestikin avattu. (Ekasta adventista saa alottaa, ei oo pakko oottaa sitä joulukuun ekaa päivää, jos ei jaksa.) Ja tänään ois tosiaan tarkotus laittaa tänne kaupunkiasuntoonkin jotain pientä. Mitään kovin massiivista, kuten esimerkiksi joulukuusta, en ala tänne raahaa, koska en täällä oo jouluna kuitenkaan.

Koulu- ja joulujuttujen lisäksi minua piristi tänään postilaatikon sisältö. Minulla on uus kirjekaveri, vähän niiku ala-asteella. Tää kirjekaveri on kuitenkin kaveri tuotakin varhaisemmalta ajalta, mutta kirjekaverina ihan tuore. Päätettiin herätellä eloon näitä vanhoja viestintäkeinoja, joku ehkä saattaa vielä tosiaan muistaa ne ajat, kun kommunikoitiin kirjeitse. Ei sähköpostilla saati Facebookilla. Sain mukana ihan oikein kuvankin! Harmi, ettei meillä oo enää ollu koulussa mitään luokkakuvauksia. Kun ois tarrakuva lähetettäväksi uudelle kirjekaverille, niin oishan se pähee!

Valoa kansalle

Viikonloppureissut on nyt takana päin ja jälleen tiivis kouluviikko edessä. Tai no, tiivis ja tiivis, mutta kun nyt oon tehny sitä päivä per viikko tahtia ja tälle viikolle on jo kuitenkin suunniteltua ohjelmaa kolmelle päivälle. Tarkoitus ois saada koulu silleen pakettiin, että se kans meinaisi suunnilleen sitä. Ens viikolla on vielä näillä näkymin yhet luennot, mutta se ois sitten pelkkää valmistumisjuhlaa vaille hoidettu homma. Viikon päästä torstaina on jo muutenkin se viimeinen päivä, jolloin kaikki kurssit pitää olla kunnossa, mikäli meinaa valmistua jouluksi.

Seuraava projekti olisikin sitten semmonen kiva, kun töiden hakeminen. Minulla ei oo mitään käsitystä, että mitä tässä nyt lähtis tekemään. Suunnitelmat on vaihdellu viimesen kolmen kuukauden aikana joka toinen päivä, mutta nyt viimesen viikon oon ollu etsimässä töitä Oulusta. Pitäisi varmaan alkaa tehdä asialle jotain, ennen kuin taas muutan mieleni. Tää on ihan supervaikeeta, koska ekaa kertaa ikinä oon semmosessa tilanteessa, etten tiedä yhtään, mitä seuraavan kuukauden jälkeen on tapahtumassa. Ja ei, en yhtään nauti tällaisesta tulevaisuus avoinna -tilanteesta.

Yöllä oli satanut lunta. Ei mikään ensilumi, mutta ensimmäinen, joka jäi maahan edes hetkeksi. Ihana, kun ulkona näkee taas kello yhden jälkeenkin. Vaikka nautinkin lumesta täysillä, niin toi pyöräily tuossa kelissä ei taida olla mikään minun juttu. Kiva huomata ekassa isossa alamäessä, että molemmat jarrut on jäässä. Ja muutenkin, minun pyörä ei oo mikään maastopyörä, joten toi sohjossa ajelu on melkoista taiteilua noilla sentin levyisillä renkailla. Jos jotain hyvää haetaan, niin minun löysä tukijalka oli jäätynyt paikoilleen, eikä enää hakannut pinnoihin joka töyssyn jälkeen.

No, jotain oikeasti kurjaakin tässä kelissä... Kun tulin koulusta, niin tuossa lähiristeyksessä paloi muutama hautakynttilä. Löysin paikallislehdestä uutisisen, jonka mukaan minua vähän nuorempi nainen oli jäänyt aamulla auton alle, koska auto ei ollut ehtinyt jarruttaa. Itse asiassa kaikki oli tapahtunut jonkin aikaa ennen kuin lähdin edes kouluun, mutta mikään ei vielä silloin viitannut onnettomuuteen. Tai en vain ajatellut asiaa siinä sohjossa edetessäni ja lunta silmistäni kaivaessani. Jään vähän liian herkästi miettimään onnettomuuksia, jos ne yhtään millään tapaa liittyvät minuun, ovat vaikka tapahtuneet ihan lähellä tai uhri on suunnilleen samaa ikää.

Mutta se siitä. Nyt menen lämmittämään eilistä ruokaa ja syömään eiliseltä jääneet karkit. Olin vähän harmissani, kun en käynyt ostamassa ennen bussimatkaa mitään matkaherkkuja. Korjasin sitten tilanteen sillä, että ostin ne herkut matkalta, omasta lähikaupasta. Oon kuitenkin kehittynyt sen verran, että en vedä sitä koko pussia kerrallaan, vaan onnistuin säästää vähän tällekin päivälle. Ja jos nyt tehdään paljastus, niin minulla on vieläkin jäljellä niitä edellisen postauksen minttusuklaita kaapissa. Pyydän jo nyt anteeksi tätä uskomatonta onnettomuutta, minkä seurauksena oon ehkä häpeäksi koko suklaata rakastavalle naissukupuolelle...

Yhden naisen pikkujoulut

 
Minun yhden naisen positiivisuuskampanja joutui tänään lievään vastatuuleen, kun tilastotieteiden opettajalta tuli viesti, että ehkä meidän olisi syytä tavata perjantai-iltapäivänä. Olin tämän viestin tullessa ollut vapaaehtoisesti koululla neljä tuntia ja just lähössä väsyneenä kotiin. Syyksi oli laitettu jotain opariin liittyvää epäselvyyttä tutkimusten vastausten analysoinnissa, mutta toivon tosiaan, että tuo on vaan tekosyy ja opettaja haluaa nähdä minua ihan vaan siksi, koska oon niin mukava. Opari nimittäin pitäis olla valmis huomenna torstaina. Laitan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi kaiken toivoni siihen, että huhun mukaan sitä voi muokata vielä joulukuun puoleen väliin saakka.

Koska minulla on tää positiivisuuskampanja meneillään, niin päätin piristää itseäni pikkujouluilla. Jo tutuksi käynyttä linjaa noudattaen näistä tuli yhden naisen pikkujoulut. Kipaisin kaupasta sitä halvinta glögiä ja köyhän miehen After Eight -suklaata eli Pandan minttusuklaalevyn. Ajattelin asian niin, että pikkujouluissa saa juoda glögiä ja pikkujoulukausi alkaa kuitenkin hyvissä ajoin ennen joulua, koska joulukuussa on ihan liian vähän päiviä juhlia kaikki pikkujoulut läpi.  En siis tehnyt mitään väärää. Jos sen sijaan olisin ostanut glögiä ihan janojuomaksi, niin olisin hankkinut itselleni huonon omatunnon.

Tuosta After Eight -suklaasta tuli mieleen yksi hauska juttu kolmannelta luokalta, enkun tunnilta. Opeteltiin kellonaikoja ja opettaja sanoi, että kaikki ne saa suklaata, jotka tietää, miten englanniksi sanotaan "kahdeksan jälkeen". No, totta kai se myös näytti sitä suklaapakettia ikään kuin vihjeeksi, mutta jos nyt en käy ihan täysillä, niin en kyllä sillonkaan, sillä joku aasi ei sitä vihjettä hoksannu. Ope kiersi luokassa ja jokaisen piti kuiskata oikee vastaus sille ja minä olin ihan paineessa, kun en yhtään ollu vielä sisäistänyt noita kellonaikoja. Minun kohdalla se kuitenkin anto vaan sen suklaan, että sinähän tämän tiijät ja jatko matkaa. Heh, tai ehkä se näki sen minun paniikin ja sääli minua.

 Alan olla nyt vähitellen syöny sen verran tuota suklaata, että pahin kiukku on laantunut. Kohta uskallan jo vastata sille opettajalle jotain ja varmistaa sen tapaamisen. Ennen sitä taidan kuitenkin käydä vielä iltalenkillä tuulettumassa ihan kaiken varalta, ettei tule sitten mitään sanomista. Huomenna sitten meinattiin juhlistaa tuota oparihommaa vähän isommalla porukalla, en siis oo ihan säälittävä tämän yksinäisyyteni kanssa. Tosin toivon ettei tää minun takaisku nyt pääse latistamaan huomisen tunnelmaa.

Kriisien kierrätystä

Varsinaista koulunkäyntiä alkaa ilmeisesti olla aivan liian vähän, kun koululla tulee pyörittyä vapaaehtoisesti pimeän tuloon saakka. Tai no, tähän aikaan vuodesta toi pimeän tulo ei ole mikään saavutus. Aattelin pyörähtää koululle myös huomenna, ja edelleenkin ihan täysin ilman varsinaista syytä. Toki keksin kyllä tekemistä, kuten oppimispäiväkirjan kirjoittelua ja opariesityksen valmistelua.

Mittari näytti reippaasti miinusta, joten valitsin tänään sen villakangastakin. Kiitos jäätävän tuulen, meinasin jäätyä silti. Ja kiitos jäätävän tuulen, myös pyörän toinen jarru oli jäätynyt. Minun onnekseni se oli jo se valmiiksi huonompi jarru. Selvisin kuitenkin koululle saakka. Kiitos myös pakkaselle, joka on kuivattanut minun huulet niin, ettei mikään huulirasva tunnu enää tehoavan. En siis ole saanut turpaani, toisin kuin tuosta kuvasta voisi päätellä.

Juteltiin tänään myös valmistujaisista ja kehittelin itselleni taas mekkokriisin. Taas. Huh, tosi monella muulla on jo mekko ja minä kun olin viimeisimmän suunnitelman ajatellut käydä hakemassa todistukseni suunnilleen lähinnä alasti, koska päätin, etten kriiseile. Ja olin vähän epävarma, että juhlinko koko valmistumista ylipäätään. No, ilmeisesti puoli luokkaa onkin jäämässä valmistujaispäivänä hoodeille, joten täytyy nyt miettiä uudestaan koko homma, koska tyypit on edes jollain tapaa koossa aikalailla viimeistä kertaa. Ja siis sille mekolle tulisi käyttöä enemmänkin kuin ne kaksi tuntia tms. mitä se todistustenjako kestää. Ja jos nyt ostan mekon, niin pitäsikö sitten järjestää juhlat myös sukulaisille ja tutuille, että sille asulle tulis käyttöä? Tosi rankkaa tää elämä...

Surkeiden sattumusten sarjamurhaaja

Eilen oli yks elämäni vaikeimmista sunnuntaista ikinä. Tuntu, että kaikki vastusti. En jaksa nyt palata siihen sen kummemmin, mutta sanonpahan vaan, että älkää viekö mahatautista koiraa junaan. Illalla alkoi vielä särkee polvea ihan tuhottomasti, kiitos kasvukivut. Äkkiä voisi kuvitella, että kun fyysistä kasvua ei oo tapahtunu noin kuuteen vuoteen, niin kasvukivutkin vois jo vähitellen helpottaa. Nyt tosin oon saanu tuon ainaisen jalkasäryn lisäksi myös keuhkopistosta tms. joka sekin voidaan kuulema laittaa samojen kasvukipujen piikkiin. No, positiivista, ettei se ollut sydäninfarkti, niin kuin ensin luulin.

Mutta siis eiliseen palatakseni, päätin sitten mennä nukkumaan. Pyörin sängyssä kaksi tuntia arpoen, otanko särkylääkettä vai en. Kunnes nukahdin vain herätäkseni uudelleen siihen, kun koira vinkuu vieressä ulos. Pieni yölenkki ja saldona jäätävät kivut molemmissa polvissa. Yritin saada unta vielä jonku puoli tuntia, kun lopulta luovutin ja otin sen särkylääkkeen. Ja kirosin itsekseni, että en ollut sitten voinut ottaa sitä jo heti aluksi. Pari tuntia myöhemmin Batman vinkui taas ulos ja eikun menoksi. Tällä kertaa särkylääke oli onneksi tehonnut ja olin muutenkin niin väsynyt, että nukahdin heti.

Heräsin sitten kahdeksalta pirteänä. Tietysti, koska en ollut ehtinyt missään vaiheessa yötä siihen syvän unen vaiheeseen. Tarkoitus oli, että olisin paahtanut koululle tekemään hommia ennen luentoja, mutta minimoin riskit ja tein hommat kotona. Käytin Batmanin ulkona vielä just ennen lähtöä ja vuorasin kämpän sanomalehdillä. Ja toivoin kovasti, että eilinen paastopäivä pelastaisi jotain. Kotiin tullessa olin varustautunut kohtaamaan extrahankalan miinakentän raivausoperaation, mutta ehkä tilanne alkaa vähitellen helpottaa, koska kämppä oli yhtä siisti sekaisin kuin lähtiessäni koululle.

Oon kuitenkin tullu siihen tulokseen, että minulla on niitä hyviä päiviä ja sitten taas huonoja. Ei juurikaan välimuotoja. Ja oon nyt kuullu tästä vähän liikaa siihen nähden, että en halua vaikuttaa miltään sekopäiseltä hormonihirviönaiselta, jolta välillä kuulema tunnun. Täähän ois ihan hyväksyttävää, jos vaikka oisin raskaana, mutta tietääkseni en oo. Enkä nää oikeestaan muitakaan syitä leikkiä tuuliviiriä. Itse asiassa en oo ees ite koko asiaa huomannu. No, mutta siis oon nyt aloittanu tässä tänään semmosen yhden naisen positiivisuuskampanjan. Tänään esimerkiksi päätin jo etukäteen, että kun tuun kotiin, niin en raivostu, vaikka talo ois kuinka sotkussa. Olin ihan cool ja sitä paitsi, yleensä yllättyy positiivisesti, jos varautuu siihen pahimpaan.

Tänään oli taas toi viikon pakollinen työnnän nenäni ulos ovesta -päivä, joten jouduin vähän panostamaan ulkoiseen olemukseen. Tänään oli myös selkeä villapuseron tyyppinen paita -päivä, joten päädyin sitten nahkarotsiin, koska villakangastakki ja tuommonen lörttöpaita olisi ehkä ollut vähän liikaa, lämpötila oli kuitenkin plussan puolella, kun lähdin kotoa. Päivällä alkoi sitten sataa lunta, joten olin nahkatakissani vähän orpona. Vaikka en palellut, niin ehkä huomenna on kuitenkin villakangastakki -päivä. Sitä paitsi sain äidiltä just espanjantuliaisina yhden superkivan näköisen paidan, joka ei varmasti ole liian lämmin villakangastakin alla! Huomenna siis aattelin pyörähtää vielä koululla yhden ryhmätyön merkeissä ja katsomassa pari kavereiden opinnäytetyöesitystä. Ai niin, opinnäytetyöstä puheenollen, sain omani tänään viimeisteltyä, joten enää huolimattomuusvirheiden tarkistus ja se on siinä!!

Nenäpäivä

Sen lisäksi, että tein yllätyksen tulemalla yhtäkkiä päivää sovittua aiemmin poikaystävälle kylään, niin toin mukanani kassillisen suppilovahveroita. Ja vielä, jos mahdollista, pisteitä nostaakseni pyöräytin niistä herkullisen piirakan, josta tosin oon syöny yksin puolet ja toinen puoli taitaa mennä pakastimeen odottamaan... No mut enivei, minun mielestä piirakka oli tosi hyvää minun tekemäksi ja ajatuksena oli tulla jakamaan resepti täälläkin, mutta koska en oo omalla koneella ja tämän koneen ainoa kuvankäsittelyohjelma on joku windowsin oma, en voi mitenkään taikoa sitä piirakkaa herkullisen näköiseksi.

Tällä koneella ei oo myöskään microsoft wordia, joten en oo voinu tehä oparia, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma. Oon kuitenkin käyttänyt tämän ajan hyödyksi muuten. Oon muun muassa erittäin perillä kaikista Tukiaisten viimesimmistä käänteistä aina avioerosta apinamiescoveriin. Kun olin selannu maikkarin ja iltiksen viihdeuutiset kymmenen kerran läpi, niin aattelin tehdä vaihteeksi jotain muuta. Opettelin (taas jälleen kerran) kiharoiden tekoa suoristusraudalla. Toisaalta kyseinen toiminto on mielestäni täysin absurdi, koska nimensä mukaisesti suoristusraudan tehtävä on suoristaa. En kuitenkaan kestä, että muut on tuossa niin hyviä (ja että minulla ei just nyt oo varaa ostaa sitä pearl wandia, jota käyn kuolaamassa joka toinen viikko), joten oon nyt treenannu sen puoli vuotta ja homma alkaa vähitellen tuottaa tulosta.

Tässä onkin ehkä maailman epäonnistuneinta kuvitusta kiharoista. Hehe, oon liian laiska vaihtamaan objektiivia. Ja toisaalta oon nyt niin rakastunut tuon 50 millisen kuvanlaatuun, että eipä sillä väliä, vaikka kuvaan mahtuis pelkkä nenä ja tarkennus ois jotain metrin väärässä kohtaa. Ja tällähän selityksellä peitän vaan sitä todellisuutta, että en vieläkään osaa tehdä niitä kiharoita.

Käytiin tuossa naapurissa tsekkaa uus kauppakeskus Zeppelin pikaseen ja nyt viikonloppuna ois suunnitelmissa käydä tutustuu paikkaan ihan ajan kanssa, eikä vain ohikulkumatkalla ruokakauppaan. Kävin tosin shoppailemassa jo keskiviikkona Oulussa, mutta tilanne oli lopulta se, että käytiin lähinnä Hesessä syömässä ja sitten käveltiin GT:n läpi. Kyytiä ootellessa lämmittelin sitten Stockan kosmetiikkaosastolla kaksi minuuttia, mutta ehin ostaa siinä ajassa kynsinauhavoiteen. En tiijä miten toimiva toi aine itsessään on, kun en oo jaksanu paljoa sitä levitellä, mutta siinä tuoteselostelappusessa ollut teksti "hoitamattamat kynnet ja kynsinauhat antavat välinpitämättömän mielikuvan" tms. toimii aika hyvin. En oo repiny kynsinauhoja sen jälkeen. Kannatti maksaa se kaheksan euroa tuosta tiedosta.

Muuten viikonlopun suunnitelmat on vielä ihan auki. Sunnuntaiksi tosin on tiedossa taas jännitysnäytelmä nimeltään VR! Saanko mobiililipun rahaa vastaan? Kuinka monta minuuttia myöhässä juna lähtee? Selviänkö ylipäätään koskaan Kajaaniin saakka? Palaillaan toivottavasti viimeistään alkuviikosta!

Marraskuun aurinko

Kuinka riemuissaan ihminen voi olla auringosta? Satuin olemaan täällä meillä kotona maalla, joten herääminenkin tapahtuu näköjään luontaisesti siinä viimeistään kahdeksalta. (Vaikka eihän meillä mitään navettaa ja aamulypsyjä ole, mutta se tää maalaisilma tekee paljon...) Lähdin heti aamutuimaan Batmanin kanssa lenkille naapuriin mummulaan. Matkalla pysähtelin kuvailemaan ja ihmettelemään ties mitä. Eli mikään ei ole siis muuttunut sitten 5-vuotispäivien. Ja paluumatkalla sama juttu. Tää menee varmaan suvussa, koska eräs nimeltämainitsematon pikkusisko joskus neljävuotiaana tuolla samaisella erikoisosuudella mummolasta kotiin jäi yhtäkkiä jälkeen. Kun sitten alettiin ihmetellä, että mitä nyt, niin vastaus oli, että kaksi perhosta oli juuttunut toisiinsa kiinni.

P.s. Tää postaus on ajastettu. Ja jos onnistun, niin oon just järkänny yhden huippuyllärin ja tehnyt yhden ihmisen superonnelliseksi, minkä seurauksena oon taas luonnollisesti maailman paras tyttöystävä...

Niksi-pirkka

Miksi takeissa on irrotettavat huput? Niitä tilanteita varten, kun metsälenkillä sattuu törmäämään valtaisaan suppilovahveroilmentymään, mutta taskuista löytyy vain kaksi litran pakastepussia. Päivän saaliina siis kaksi litran pussia ja kaksi hupullista suppilovahveroita. Osa jouduttiin jättää metsään, kun ei yksinkertaisesti saatu enää mahtuu mihinkään.

Noissa hupuissa on tosi kätevä toi kiristyssysteemi. Lisäksi niistä kuminauhoista on helppo kantaa koko setti. Äiti on harrastunut tätä aiemminkin, joten se on testannut systeemin ja oppinut hyödyntämään kaikki hupun ominaisuudet.

Kekri

Onko väärin mennä lauantai-iltana nukkumaan puoli kahdeksan vaikka on yli 7-vuotias, mutta alle vanhainkoti-iän? Heräsin aamulla ennen seitsemää ja päivän aikana olin ulkoilmassa yhtäjaksoisesti lähes kahdeksan tuntia, joten melkein tekis mieli vedota tähän, etten vaikuttaisi ihan nössöltä. Lisäksi kävelin maastossa joitain kilometrejä ja testasin uusia kenkiä. Ja nyt minusta tuntuu, että kantapäät on painunu sisäänpäin jotain kolme senttiä. Söin just pari palaa äitin tekemää pitsaa ja kävin saunassa, niin oon melko valmis peiton alle. Ennen ruokaa ehittiin pyörähtää hautausmaalla haudoilla ja kynttilämerta ihailemassa. Tänään on siis pyhäinpäivä, jos jollain on mennyt ohi.

Minä otin taas perinteisesti mukaan kameran ja tänä vuonna poikkeuksellisesti myös jalustan, minkä ansiosta sain jopa muutaman julkaisukelpoisen kuvan. Ajattelin, että tuossa uudessa 50 millisessä on astetta enemmän valovoimaa ja ihmettelin, että kun jouduin siitä huolimatta säätää valotuksen niin pitkäksi. No, vasta kotimatkalla autossa huomasin, että aukko olikin sitten jostain syystä hypännyt neloseksi, eli se siitä valovoimasta sitten.

Täällä päin on juhlittu tänään myös kekriä eli sadonkorjuujuhlaa. Tai no, itse missasin tänä vuonna perinteisen kekripukin polton, kun en jäänyt viikonlopuksi Kajaaniin. Nykyisinhän kekrillä ei ole tietenkään samanlaista merkitystä kuin silloin ennen, kun joka talo oli maalaistalo. Isä kertoi aamulla, että renkien ja piikojen vuoden ainoa lomaviikko alkoi kekriltä, kun sato oli korjattu. Mitenhän toi nykyinen laki suhtautuis, jos teettäisin töitä entisaikojen malliin..?

P.s. Talvi on täällä ihan just. Tänään satoi kolme hiutaletta lunta!

Liian nörtti onnistuakseen

Oon nyt niin liekeissä tämän bloggaamisen kanssa... Ja muutenkin elämässä ylipäätään. Minulla oli sovittu opettajan kanssa treffit yhdeksi, mutta heräsin jo kasilta herätyskelloon. Olin nukkunut vähän huonosti, joten väsytti ja meinasin pistää uudelleen nukkuu. Mutta koska oon niin skarppi tässä uudessa elämässäni, niin olin koululla jo ennen kymmentä. Valmistelemassa tapaamista. Siis kiinnittäisin huomiota tuohon edelliseen lauseeseen. Valmistelemassa tapaamista. Siis kirjaamassa ylös, että mitä opettajalta kysyn ja niin edelleen. Hyvä tässä vaiheessa opiskeluja alkaa tehdä hommat tosissaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja kun kuitenkin kaikki mitä nyt teen, on periaatteessa ylimääräistä. Opari on jo tuollaisenaan menossa läpi. (Oon vähän pettynyt, että minun ei oo vielä tarvinnu edes yrittää lahjoa opettajia. Kaikki se reilun kolmen vuoden aikana hankittu tieto S:n lempikarkeista ja harrastuksesta on viemässä aivokapasiteettia ihan turhaan.)

Tänään oli kuitenkin selkeesti rentoilupäivä. Yritin tosissaan skarpata tuon ulkoasun suhteen, mut lopulta en ilmeisesti (kuvista päätellen) sitä tehnytkään. Kaivoin kuitenkin punaiset maiharit kaapista, koska muuten näytin niin harmaalta.

Ja koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Terveisin minä, joka vielä kaksi vuotta sitten vannotin, ettei tässä blogissa tulla näkemään päivän asu -kuvia. Joudun nyt myöntää, että tilanne on päässyt vähän lipsahtamaan, mutta voin selittää. Ensinnäkin huomaan panostavani omaan pukeutumiseeni ja ulkoiseen olemukseen ylipäätään enemmän, jos ne päätyvät kuviin. Siis täysin selkeä kaava myös lyhyen matikan lukoille: Enemmän kuvia, enemmän panostusta. Ja siis oon tosi laiska panostamaan, jos minulla ei ole tavallaan mitään syytä. Ja se on harmi, koska kuitenkin tykkäisin näyttää kivalta. Ja toisekseen, oon viime aikoina kuullu joitain kommentteja, että minun tyyliä on kiva seurata. Ja korostan, että tätä en keksinyt itse, vaikka se ehkä saattaa siltä kuulostaa.

Tai sitten en myönnä mitään ja jatkan näitten asukuvien lisäämistä jatkossa kaikessa hiljaisuudessa.

Note to self: Tarvii varmaan treenata noita poseerauksia.

Mutta juu, palatakseni vielä tähän päivään, niin palaverin jälkeen olikin melko hulinaa. Otiin sovittu, että pääsen isän kyydillä kottiin. Olin siinä käsityksessä, että lähtö on neljän aikoihin ja palaverin jälkeen jäin vielä istumaan koululle. Kahden jälkeen sitten soitin isälle pyytääkseni soittaa hyvissä ajoin ennen lähtöä, jotta ehdin vielä polkea kämpille, pakata ja laittaa vähän kämppää kuntoon. (Toi viimeinen siksi, koska siivousintoilija-pikkuveli saattaa olla viikonloppuna majapaikan tarpeessa ja olin luvannu, että sinne saa mennä. Jos se kämppä ei oo siisti, niin tulee sanomista.) No, isä sitten vastas puhelimeen, että on just lähössä. Se tarkottaa sitä, että minulla on vartti aikaa siihen, että oon laukkujen ja koiran kanssa pihalla seisomassa. No, eipä siinä. Suoriuduin sitten kouluhommista, kotimatkasta ja pakkaamisesta. Melkein yhtä nopee kun sillon kerran, kun kaveri soitti aamulla, että miks en oo esittämässä meijän harjoitteluraporttia. Siivous valitettavasti jäi kesken, mutta ainahan ei voi onnistua. (Ja anteeksi, Jussi.)

Kiitokseksi isälle tästä pikaisesta lähtöilmoituksesta yritin saada ehkä kahden tunnin ajan meijän koiran (Joo, koira on olennainen.) kotisivuille google analytics -kävijäseurantaa. Lopulta Suomi24:n ja noin neljänkymmenenkahden muun foorumin läpi selattuani löysin iloisen uutisen, että googlen sivustolle ei sitä seurantakoodia tarviikkaan erikseen asentaa, koska google ja google toimii niin kätevästi yhdessä. Minun tarvi vaan tyyliin hyväksyä se seuranta sivuston asetuksista tai jotain. Mutta tiedänpä sitten ensi kerralla olla vähemmän nörtti.

Kahdeksan

Kiitos Tuhinaa ja touhotusta -blogin Jenni-tädille! Tulin kovasti hyvälle tuulelle tästä pienestä yllätyksestä, mikä minua odotti tässä taannoin kyseisessä blogissa. Tämä onkin ensimmäinen blogitunnustus minulle ikinä ja oonkin vähän ihmeissäni siitä, että miten tämä nyt toimiikaan...

Konseptiin kuuluu, että tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Mietin täällä hiki hatussa, että mille kahdeksalle blogille tämän tunnustuksen pistäisin menemään. Luen paljon erilaisia blogeja, osaa säännöllisesti ja osaa epäsäännöllisemmin. Hirveen vaikeeta keksiä kahdeksan blogia, mutta yritin nyt valita tähän mukaan ns. pienempiäkin blogeja, ei pelkästään tuolla blogilistan luetuimmissa keikkuvia. Osa blogeista on varmasti jo tämän tunnustuksen saanut miljoonaan kertaan joltain suunnalta, mutta eikös se kuuluisa ajatus oo taas tärkein...

 Hupsistarallaa - Minulla olisi näin jonkin asteisena perfektionistina norsikselta hurjan paljon opittavaa, että se ei oo maailmanloppu, jos kaikki ei nyt mee niiku siellä kuuluissa Strömsössä. Ja voiko nyt värikkäämpää ja pirteempää blogia olla?

Pientä kivaa - Näin syksyllä käsityöt on ainakin minulla muodissa, joten tässä vielä toinen käsityöinspiraatioblogi, jota tulee käytyä välillä kurkistelemassa! (Mm. Petran sateenkaaripeitto on upea!)

Diagnoosi: Sisustusmania - Erityisesti syksyllä ja talvella innostun tuosta sisustamisesta siihen malliin, että koluan läpi joka toisen sisustusblogin. Tää on kuitenkin niitä harvoja selkeesti sisustukseen keskittyviä blogeja, jotka ei oo ns. kerralla nähty. Tähän palaa aina uudestaan ja uudestaan.

Converting Vegetarians -  Heidin elämä on aikalailla täysin erilaista kuin omani, mutta jollain tapaa tykkään siitä ihan mielettömästi! Tässä jos jossain blogissa on sitä omaleimaista sisältöä! Lisäksi Heidillä on uskomattoman söpö tyyli!

White Trash Disease -Nata on ihan mielettömän upea. Niin upea, että meinasin eilen ostaa elämäni ensimmäisen huulipunan naisen innoittamana. Ja siis ei blogin sisältökään hullumpi ole eli ts. tykkään ihan tosi paljon!

Colour me ! - Pakko mahduttaa mukaan vielä yksi lemppareimmista. Oon seuraillu Juulia ehkä pitempään kuin yhtäkään muuta bloggaajaa ja tykkään tässä blogissa noin suunnilleen kaikesta, heh.

Ja seitsämäntenä ja kahdeksantena vielä on mainittava pari ulkomaista suosikkia: Color Me Katie ja My Milk Toof. Katie on uskomattoman taitava nuori valokuvaaja, jonka blogi piristää harmaimmankin päivän. My Milk Toof -blogissa seikkailevat taas icle ja Lardee -nimiset maitohampaat, heh.

Ja sitten niihin kahdeksaan satunnaiseen asiaan:

1. Aloitin blogata vuosia sitten. Ensimmäinen blogini taisi olla sarjakuvablogi, joka lopulta kuihtui skannerin puutteeseen. Tuon blogin perustin joskus lukion alkuaikoina ehkä? Myöhemmin kirjoittelin sitten epäsäännöllisen säännöllisesti Vuodatuksen puolelle ihan vaan omia ajatuksia, lähinnä itseni iloksi, kunnes innostuin valokuvaamisesta. Siitä lähtien oonkin sitten kirjoitellut bloggerissa Circus on Tourin merkeissä vuodesta 2009 saakka.

2. Tykkään pinota halkoja, osaan ajaa traktorilla ja vaihtaa autoon renkaat. Oon myös kokeillut ajaa kaivinkonetta, tiijän miten akkuporakonetta tai sirkkeliä käytetään ja muuta yhtä naisellista. Kaikkein kovin juttu on kuitenkin se, että osasin koota rynnäkkökiväärin 15-vuotiaana. Silmät kiinni. Treenasin armeijaa varten, jota en sitten koskaan käynyt. Toistaiseksi.

3. En oo koskaan edes maistanut tupakkaa. Pidin itseäni aina liian coolina siihen, että olisin sortunut painostuksen alla. Vaikka ei minua varsinaisesti ole koskaan painostettu. Sen sijaan pidin saarnoja keuhosyövästä ja muusta yhtä ihanasta. Oon siis ollu kukkahattutäti jo teini-ikäisenä, heh.

4. Oon harrastanut ihan mielettömän paljon erilaisia juttuja. Yhteen aikaan olin joka ilta menossa. Lentopallo (josta on yksi PowerCupin NS-sarjan suomenmestaruus), partio (josta käyty muutamat SM-kisat), käsityökerho, taekwon-do, kokkikerho (mut en siltikään osaa laittaa ruokaa), englanninkerho (mut en siltikään oo mikään haka enkussa), jooga (mut ei ollu minun juttu, joten lopetin muutaman kerran jälkeen), pesäpallokerho, laskettelu ja myöhemmin lumilautailu, metsästys (niitä harvoja, joita vielä harrastan), agility, näytteleminen, pianonsoitto, klarinetinsoitto, sähly... Lisäksi oon käyny kaikenlaisia pajukursseja ja nukkekursseja ja mitä näitä nyt aina on ollu. Joskus on ollu aikaa.

5.Kun olin pieni, halusin laulajaksi. Myöhemmin tajusin, ettei minun äänellä estradeja ehkä valloiteta. Sitten halusin opettajaksi, koska äiti on opettaja ja äidin äiti ja isä ovat olleet opettajia ja äidin äidin äitikin on ollut opettaja. Siinä vaiheessa, kun piti alkaa miettiä sitä ammatinvalintaa, niin menetin hermoni siihen, että kaikki olettivat automaattisesti minun hakevan OKL:ään. Iskin kapinavaiheen päälle ja hain opiskelemaan restonomiksi Kajaanin ammattikorkeakouluun, ihan vain sen perustella, että abiaikana käydyn tutustumispäivän aikana kampuksella oli huskyja. Nyt ehkä vähän harmittaa, että oon menettäny sen pitkän kesäloman.

6. Luen tosi vähän nykyään, mutta oon tosi nopea lukija, jos sille päälle satun. Luin yhtenä kesänä Hovimäki -kirjasarjan kolmessa päivässä. Siis yhteensä kuusi keskipaksua tai paksua kirjaa. Ei oo siis kai mikään saavutus tuon jälkeen, että Sinuhe, egyptiläinen meni vajaassa kahdessa päivässä.

7. Pelottavin tilanne, missä oon ollu, tapahtui joskus yläasteella. Seisoin talvella meijän kolmikerroksisen koulurakennuksen portaiden edessä. Kaveri tuli sitten perässä välitunnille ja sano, että jos mentäis kauemmas, kun tässä portaiden edessä on niin paljon hälinää. Lähdettiin  menee ja kun oltiin kävelty ehkä viisi metriä, niin sieltä korkealta katolta tippui kymmenen senttiä paksuja, isoja jäälevyjä just siihen missä olin seissy hetkeen aiemmin. Kukaan ei onneks jääny alle.

8. Ohjelma, jossa oon ollu esiintymässä (laulamassa) tuli ulos televisiosta just kun vuosituhat vaihtui eli 1.1.2000 klo 00.00. How cool is that?!

Postauksen täytekuvitus on WSOY:n Käytöksen kultaisesta kirjasta vuodelta 1954. Ensi kerralla luvassa Kalevalaa vuodelta 1944, heh.

Onnenpöllö

Enpä arvannu aamulla sen harmauden läpi kouluun (vapaaehtoisesti) pyöräillessäni, että miten mahtava tästä päivästä tulisi! Tosin plus kymmenen asteen lämpötila antoi ehkä jo pientä vihjettä siitä, että tänään saattaa tapahtua jotain muutakin kivaa. Kirjoittelin oparia kymmenestä kolmeen ja stressasin niin, että puolet hiuksista tipahti päästä. Kolmeksi olin sopinut palaverin ohjaavan opettajan kanssa. Menin palaveriin tyylikkäästi kolmen tutkimusaiheisen kirjan ja SPSS-tulosteiden kanssa ja levitin ne huomaamattomasti siihen pöydälle. Ja siis kaikki tää oli vaan rekvisiittaa. Näytin varmasti tosi ahkeralta opiskelijalta ja nostin oparin arvosanaa numerolla, heh.

Ilmeisesti onnistuin, koska kun palaverin päätteeksi uskalsin varovasti tiedustella, että joko saan alkaa katsella valmistujaismekkoa, niin sain myöntävän vastauksen. Minusta siis tulee restonomi vielä ennen joulua!! En muista, milloin olisin viimeks ollu näin iloinen! Soitin heti puoli osoitekirjaa läpi, ihan vaan ilosta ja siitä helpotuksesta, että saan pitää loput hiukseni. Mutta siis joo, tilanne on tällä hetkellä se, että nyt lähdetään vaan nostamaan arvosanaa. Ja siis nyt vaatekriiseilen sen valmistujaisjuhlan suhteen. En vielä yhtään tiijä, että juhlinko tuota mitenkään erityisemmin, mutta tuolla päivätilaisuudessa olisi varmasti hyvä olla jotain siistiä päällä. En haluis mitään pikkumekkoa, mutta toisaalta pitkä mekko on varmasti liian juhlava? (Kohta tämäkin blogi on täynnä mekkokollaaseja...)

Olin sitten ihan superonnillisena jo pelkästään tuosta oparista, mutta onnellisuusaste nousi ihan sfääreihin, kun postilaatikosta löytyi Kotivinkin joululehti! (Kiitti äiti!!) Oon kyllä sitä mieltä, että nyt hiukan liian aikaista alottaa jouluun valmistautuminen edes lukemalla joululehtiä, mutta eihän tuota malta jättää myöhemmäksi. Nyt vaan odotan sitä, että voin laittaa tietokoneen ja television kiinni, sytyttää kynttilöitä ja tehdä lämmintä teetä. Sitten käperryn viltin alle ja keskityn vaan itseeni ja Kotivinkin jouluun. Okei, myönnän, että oon alkanu vähän lipsumaan tässä, koska mietin jo eilen lähikaupassa, että onko rikollista ostaa glögiä jo marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Ja eihän nää ihanat jutut vielä loppunu. Tulin niin kovasti iloiseks kaikista edellisen postauksen kommenteista, jotka huomasin koneen avattuani, että nauroin varmasti jo ääneen. (Valtava kiitos siis niistä!) En muista, millon minulla ois viimeks ollu näin loistava päivä! Toki opari teettää vielä työtä. (Ja se mekko.) Ja altaassa odottavat tiskit. Ja tässä muitakin pieniä stressiasioita, kuten se, että mistä töitä valmistumisen jälkeen, mutta en mieti niitä nyt! Olin jopa niin iloinen kaupassa ollessani, että kävelin sipsihyllyn ohi ja korvasin herkut reippaalla kävelylenkillä. Vaikka nyt olisin oikeasti ne sipsit ansainnut ja itselleni luvannu ilman huonoa omaatuntoa.

Äiti osti minulle kesällä markkinoilta (pienen suostuttelun jälkeen) maailman söpöimmän pöllökorun, jota ulkoilutin tänään ensimmäistä kertaa. Tykkään kovasti kyseisen (alkuperäispaikallisen) käsityöyrittäjän tuotteista! Ne on uskomattoman suloisia ja tehty kierrätysmateriaaleista. Mutta siis joo, pöllöstä tais tulla kerralla minun onnenkoru ja kaveri tulee takuulla saamaan ulkoilutusaikaa jatkossakin.

Nyt ihana Rillit huurussa, kaakio ja mustikkarahka kruunaa tämän päivän!

Sykähdellen

Oon tänään sykähdelly oikein urakalla! Heräsin skarppina, ilman herästyskelloa jo heti kasin jälkeen, mikä on aika hyvin. Viime viikon rytmi oli kutakuinkin sitä, että heräsin yhdentoista aikoihin, jonka jälkeen hengasin sängyssä vielä yhteen. (Tai pari kertaa saattoi mennä kevyesti iltaan saakka...) Tein kuusi tuntia oparia. Välissä tosin kävin heittää pyykit pyykkituvalle ja hain ne sieltä pois ja ripustin kuivumaan. (Oon päässy lopultakin yli tästä pyykkitupakammosta...) Sitten soitti pikkuveli, että hiuksia pitäis siistiä. No, äkkiäkös minä kampaajaksi rupean!

Hiustenleikkuun jälkeen Batman nätisti vinkkasi minulle, että nyt vois lähtee lenkille, joten suunnattiin sitten tuonne tihkusateeseen. Lenkin jälkeen pidin vielä itelleni pienen kuntopiirin. Minun selkä on näin 22-vuotiaana sen verran hajalla, että sitä särkee joka ilta jos en tee säännöllistä keskivartalotreeniä. (Piti miettiä kaksi sekuntia, että paljonko niitä vuosia nyt oli... Sen jälkeen ku meni 21 rikki, en oo pysyny laskuissa ollenkaan.) Harmi, että treenaamisen ainoo hyöty on se, ettei sitä selkää säre koko ajan. Ois nimittäin ihan jees, jos toi jatkuva treenaaminen näkyiski jollain tapaa... Mutta kiitos laktoosi-intoleranssin ja ties minkä hiilihydraattien, näytän lähinnä siltä, että oon viidennellä kuulla raskaana.

Lisäksi tää joku superaktiivisuus sai minut vielä päivittää blogiakin. Tällä viikolla oon siis päivittänyt jok päivä! (Ja nyt kun kuitenkin alatte laskee päiviä, niin juu, nyt on tiistai.) Kertonee ehkä jotain siitä, että täällä Kajaanissa minulla ei ilmeisesti oo kovinkaan kauheesti elämää. Mut kohta sitä ei vasta ookaan. Opari pitää jättää kommentoitavaksi torstaina, minkä jälkeen siihen saa tehdä vaan hienosäätöä. Huh, ja opettaja keksii koko ajan jotain uutta korjattavaa. En nyt tiijä, että jättäiskö tuon oparin ja varautuis ykköseen vai jättäis suosiolla valmistumisen esimerkiksi tammikuulle, jollon todennäköisesti jaksaisin tsempata kakkosen verran. (Ja kun meille vielä puoli vuotta sitten sanottiin, että se opari on vaan 15 opintopistettä, että elkää stressatko sitä.)

Oon nyt vähän niiku epävirallisessa herkkulakossa eli herkkuja vain hätätilassa ja erikoistapauksissa, koska söin niitä herkkuja tosiaan viime viikolla ehkä noin oman painoni edestä. Torstaina vois kuitenkin juhlia ostamalla vaikka vähän sipsejä ja jos oikeen hurjaksi meen, niin saatan ostaa dipit myös... (Tosin en oo vielä varma, että juhlinko sitä oparia vai sitä tammikuulle siirtyvää valmistumista, mistä seurais lisää kirjoitusaikaa.)

Lopun illan otan nyt rennosti ja katon telkkaria ja vedän mustikkarahkaa. (Joka on aika tosi hyvää, mut ei lasketa herkuksi.)