Eilen oli yks elämäni vaikeimmista sunnuntaista ikinä. Tuntu, että kaikki vastusti. En jaksa nyt palata siihen sen kummemmin, mutta sanonpahan vaan, että älkää viekö mahatautista koiraa junaan. Illalla alkoi vielä särkee polvea ihan tuhottomasti, kiitos kasvukivut. Äkkiä voisi kuvitella, että kun fyysistä kasvua ei oo tapahtunu noin kuuteen vuoteen, niin kasvukivutkin vois jo vähitellen helpottaa. Nyt tosin oon saanu tuon ainaisen jalkasäryn lisäksi myös keuhkopistosta tms. joka sekin voidaan kuulema laittaa samojen kasvukipujen piikkiin. No, positiivista, ettei se ollut sydäninfarkti, niin kuin ensin luulin.
Mutta siis eiliseen palatakseni, päätin sitten mennä nukkumaan. Pyörin sängyssä kaksi tuntia arpoen, otanko särkylääkettä vai en. Kunnes nukahdin vain herätäkseni uudelleen siihen, kun koira vinkuu vieressä ulos. Pieni yölenkki ja saldona jäätävät kivut molemmissa polvissa. Yritin saada unta vielä jonku puoli tuntia, kun lopulta luovutin ja otin sen särkylääkkeen. Ja kirosin itsekseni, että en ollut sitten voinut ottaa sitä jo heti aluksi. Pari tuntia myöhemmin Batman vinkui taas ulos ja eikun menoksi. Tällä kertaa särkylääke oli onneksi tehonnut ja olin muutenkin niin väsynyt, että nukahdin heti.
Heräsin sitten kahdeksalta pirteänä. Tietysti, koska en ollut ehtinyt missään vaiheessa yötä siihen syvän unen vaiheeseen. Tarkoitus oli, että olisin paahtanut koululle tekemään hommia ennen luentoja, mutta minimoin riskit ja tein hommat kotona. Käytin Batmanin ulkona vielä just ennen lähtöä ja vuorasin kämpän sanomalehdillä. Ja toivoin kovasti, että eilinen paastopäivä pelastaisi jotain. Kotiin tullessa olin varustautunut kohtaamaan extrahankalan miinakentän raivausoperaation, mutta ehkä tilanne alkaa vähitellen helpottaa, koska kämppä oli yhtä
Oon kuitenkin tullu siihen tulokseen, että minulla on niitä hyviä päiviä ja sitten taas huonoja. Ei juurikaan välimuotoja. Ja oon nyt kuullu tästä vähän liikaa siihen nähden, että en halua vaikuttaa miltään sekopäiseltä hormonihirviönaiselta, jolta välillä kuulema tunnun. Täähän ois ihan hyväksyttävää, jos vaikka oisin raskaana, mutta tietääkseni en oo. Enkä nää oikeestaan muitakaan syitä leikkiä tuuliviiriä. Itse asiassa en oo ees ite koko asiaa huomannu. No, mutta siis oon nyt aloittanu tässä tänään semmosen yhden naisen positiivisuuskampanjan. Tänään esimerkiksi päätin jo etukäteen, että kun tuun kotiin, niin en raivostu, vaikka talo ois kuinka sotkussa. Olin ihan cool ja sitä paitsi, yleensä yllättyy positiivisesti, jos varautuu siihen pahimpaan.
Tänään oli taas toi viikon pakollinen työnnän nenäni ulos ovesta -päivä, joten jouduin vähän panostamaan ulkoiseen olemukseen. Tänään oli myös selkeä villapuseron tyyppinen paita -päivä, joten päädyin sitten nahkarotsiin, koska villakangastakki ja tuommonen lörttöpaita olisi ehkä ollut vähän liikaa, lämpötila oli kuitenkin plussan puolella, kun lähdin kotoa. Päivällä alkoi sitten sataa lunta, joten olin nahkatakissani vähän orpona. Vaikka en palellut, niin ehkä huomenna on kuitenkin villakangastakki -päivä. Sitä paitsi sain äidiltä just espanjantuliaisina yhden superkivan näköisen paidan, joka ei varmasti ole liian lämmin villakangastakin alla! Huomenna siis aattelin pyörähtää vielä koululla yhden ryhmätyön merkeissä ja katsomassa pari kavereiden opinnäytetyöesitystä. Ai niin, opinnäytetyöstä puheenollen, sain omani tänään viimeisteltyä, joten enää huolimattomuusvirheiden tarkistus ja se on siinä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!