Sain aamulla viestin, että miltä kuulostais valokuvaushommat. Ja hyvältähän ne kuulosti. Etenkin, kun tiedossa oli pieni seikkailu. Oltiin nimittäin suunniteltu yhden kaverin kanssa, että lähdettäisiin joku kesäpäivä ajelemaan ympäri maakuntaa autiotalojen perässä. Ja nimenomaan hylättyjen autiotalojen. Muutama paikka oli onneksi etukäteen tiedossa, niin saatiin jotain suuntaa autolle.
Muutamaan taloon ei päästy sisälle, vaikka todettiinkin, ettei kukaan näyttänyt käyneen sisällä aikoihin. Esimerkiksi yhden upean ja ison talon talon ovi pysyi visusti lukossa, vaikka eteisen ikkunalla ollut Iltalehti paljasti talossa oleskellun viimeksi ehkä 21 vuotta sitten. Samaa kertoivat myös aikoja sitten luhistuneet piharakennukset. Muutamassa talossa ovi oli hädin tuskin paikoillaan, joten kulkijoita oli ollut jo ennen meitä. Niihin taloihin uskaltauduttiin sisälle, vaikka osassa oli jo kattokin tullut alas ja lattia oli täynnä reikiä.
Ei tietenkään sotkettu tai viety taloista mitään, mutta jos jotain olisin halunnut mukaani viedä, niin yhdestä talosta löytyi postikortteja, jopa vuodelta 1913! Joku keräilijä saattaisi maksaa kyseisistä postileimoista jonkun euron, mutta minulle niillä on ihan eri kuin rahallinen merkitys. Ne kertoo jotain historiasta ja minua ennen eläneistä ihmisistä. Harmittaa, että nuokin kortit tulevat aikanaan katomaan kyseisen raunion uumeniin. Talon kunnosta päätellen talolla tuskin enää lienee ketään sellaista omistajaa, joka jaksaisi paikasta välittää minkään vertaa.
Mä tykkään tosta viimeisestä kuvasta, vähän tulee sellainen karmivan kauhukuva mieleen :D
VastaaPoistaJoo, minustakin siinä on jotain hienoa tunnelmaa. En tosin ite nähny tuolla mitään kauhutarinoita vaan lähinnä tuli mieleen joku sininen kesäyö. :D Mutta nyt kun katson tuota kuvaa, niin totta! Pienten säätöjen jälkeen tunnelma on muuttunu vähän synkemmäksi.
PoistaTuli mieleen tosta kuvasta yks tietty leffa joka oli ihan sekopää leffa,
VastaaPoistaTideland, siinä oli just tollanen keinutuoli ja kaikki alko loppua kohden ränsistyy ja ränsistyy..
Hm, enpä oo nähny ja en taida halutakkaan. :D
PoistaJoo en suosittele, oli niin sekopää ettei siinä ees tajunnu mitä sen leffan aikana taphtuu...ja sit se vaan loppu..
PoistaMageita kuvia! Ja upee tunnelma, tulee semmonen creepy fiilis, et kuka on voinut jättää kotinsa vaan tollee, tavaransa sisälle eikä kukaan kaipaa... Siinä saa sit arvailla, millasia ihmisiä tuolla asunut.
VastaaPoistaJoku noissa taloissa kiehtoo. Ehkä just se historia ja arvailut entisistä asukkaista ja kaikesta mitä ne seinät on nähny...
Poista