13. toukokuuta 2012

Söpöyden multihuipentumat

Pahoitteluni tästä hiljaiselosta blogin puolella. Sen sijaan tosi elämässä oon ollu menossa niin tehokkaasti, että oon hädin tuskin ehtiny tarkistaa Facebookin. Ja se on paljon se.

Menin perjantaiyöksi töihin ja töitten jälkeen olin vielä kuskin hommissa hetken aikaa, että saatiin kaikki kaverit kotiin nukkumaan. Lauantaina nukuin puolille päivin ja kiidin sen jälkeen katsomaan serkkujen luo koiranpentuja. Sieltä menin sitten melkein suoraan kuvaamaan kaverin salibandyturnausta ja sieltä taas kämpän kautta töihin. Sunnuntaiaamuna heräsin jo melko aikaisin, kiitos metelin rappukäytävässä. Ajelin sitten kotiin, josta lähdettiin mummulaan, jossa kävin sitten valokuvausretkellä mökkirannassa ja illan päätteeksi käytiin vielä toisessa mummulassa.

Kameran muistikortille tallentui viikonlopun aikana mm. seuraavaa:




Tapaukset on siis pariviikkoisia pohjanpystykorvia, isä on meijän Terri. Näin tyypit ekaa kertaa alle vuorokauden ikäisinä, semmoisina hiiren kokoisina otuksina. Kokoa ja painoa on tullu melko reilusti lisää, mutta onhan ne ylisöpöjä ja superpikkuisia edelleen.

Toivottavasti te ootte eläinrakkaita ja erityisesti koiraystäviä, koska jostain syystä nää koirat on nyt vallanneet tämän blogin ihan totaalisesti! Viikonlopulta on kuitenkin melko paljon muutakin kuvamateriaalia, mutta tällä hetkellä oon niin väsyny, että heitän vaan nämä kaikista söpöimmät ja nopeiten käsiteltävät kuvat tänne ja painun unten maille. Huomenna ois kuitenkin taas työpäivä. Ja tällä kertaa ihan toisissa kuvioissa eli aamusta heti hommiin!

2 kommenttia:

  1. Missäs oot töissä ku öisinkin pitää olla? Jossahi baarissa? ylisöpöjä pentuja kyll :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ju, baarissa oon. Tosin teen nyt toistaiseksi siellä vaan viikonloppuja kun oon vielä tämän kuun koululla töissä. Kesällä sitten pelkää baarihommaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!