31. toukokuuta 2012

Maailman nopein nainen

Otsikkoon viitaten, naisethan on tunnetusti hitaita valmistautumaan. Mietin pitkään, että mistäköhän tuo legenda on tullut. Mutta sitten kävin muutamissa opiskelijabileissä niin, että menin paikalle hyvissä ajoin, valmistautumisen ollessa vasta aluillaan. Siinä missä minulla menee bilemeikin laittoon se kymppi minsaa ja hiuksiin toinen, niin havaitsin, että on naisia, joilla saman toiminnon suorittaminen kestää noin viisi kertaa kauemmin. Ja minä oon se, joka vilkuilee siellä ovella kelloa ja on jo rappukäytävässä menossa, kun hitaimmat valitsee vielä mekkoja. Oon kuitenkin pystyny hillitsee itseni sillä perustella, että ilmeisesti minunkin kuuluisi olla tuolla. Onneksi en ole mies, silloin en keksisi varmaankaan yhtään hyvää perustelua olla hermostumatta.


Itse asiassa oon niin nopea, että odotan usein jopa miehiä! Oon kuullu tähän hyviä selityksiä, kuten että oon tottunu odottamaan naisia, niin hidastelin vanhasta muistista... Just, just.

Mutta miks tähän nopeusasiaan tartuin, niin salamavauhdista oli taas tänään hyötyä. Olin tänään päivän retkellä. Siis retkikamppeissa. Paistoin makkaraa ja pelasin kymmentä tikkua laudalla. Tuli hiki ja naamaan hiekkaa sekä hiuksiin havunneulasia siellä turpeessa rämpiessä. (Juu, 23 vuotta tuli tuossa just täyteen.) Arvatenkin olin kovin hehkee näky ja melko hyvässä tuoksussakin varmaan vielä varttia ennen kuin piti olla taas sitten työpaikan kevätkahveilla.


Ehin vartissa kerätä kamppeeni työpaikalta, ajaa kahden kilometrin matkan kotiin, vaihtaa vaatteet, harjata hiukset ja siistiä naaman sekä ajaa kilometrin matkan kahvipaikalle. Olihan se olo edelleen vähän ryönäinen, kun jouduin skippaamaan suihkun. Mutta ulkoinen olemus kohentui huomattavasti. Melko hyvin naiselta, eikö?

Onnistumisen salaisuus oli siinä, että yritin miettiä mielessäni jo kotimatkalla ne vaatteet, missä viihdyn. Haastavampi homma oli sitten löytää kyseiset vaatekappaleet tuolta sekasorron keskeltä, mutta onneksi onni oli tänään myötäinen. Ja niin, paljastettakoot, että kuvissa näkyvä huulipuna on kuvausrekvisiittaa, mutta muuten asu on sama kuin kahvilla. Tuommonen mukava vajaan plus kymmenen lämpöasteen setti... Villatakki ja karvalakki ois ollu ehkä osuvammat valinnat, taas.


Tosin kahvilta kotiin palatessa huomasin vielä otsassa jotain pölyä ihan kunnon kerroksen. Mut turvehoidothan on ihan kova sana, ja minä oon saanu semmoisen ilmaiseksi. Että repikää siitä. Liekkö se tämän kuulaan ja kauniin ihon salaisuus... Jatkuva turpeessa pyöriminen, voin suositella!

Näissä kuvissa tuo naaman turveläntti ei nyt ilmeisesti onneksi näy. Haha, oisko taas ollu melko fail veto... Hyvä veto oli myös tuo, että otin kumpparit mukaan kuvausreissulle. On kuulkaas melkosta säätöö tää ilman kaukolaukaisinta toimiminen. Etenkin tuossa yläpuolen kuvassa, jossa oon puron toisella puolen. Painat laukaisinta, loikkaat puron yli, löydät järkevän ilmeen ja asennon ja yrität näyttää siltä, että oot tässä nyt ihan coolisti. Kaikki tää kymmenessä sekunnissa. Jos joku haluis sponssata sen kaukolaukasimen, nii saa ottaa yhteyttä!!


Mut nyt minun pitäs olla nopee jossain semmosessa, missä en oo. Leipomisessa. Tai no, ei minulla oo nyt silleen kiirettä, mut turhauttaa, kun joku tuommonen vie niin paljon aikaa, koska oon hidas. Tarkistan miljoona kertaa sen, että olihan sitä leivinjauhetta nyt varmasti se yksi teelusikka eikä ehkä se puoltoista. Tyhmää, mutta minimoin epäonnistumiset, koska tiijän, että virheen sattuessa saattais taikinakulho lentää seinään...

5 kommenttia:

  1. Mä en tajuu miten sä ehit mennä poseeraa siinä kymmenessä sekunnissa! Mä oon joskus yrittäny ottaa kans sellasella laukasimella, mutta mä en ehi siinä ees mennä istuu tyylii sohvalle ja hymyilemään :DD
    Oot muuten iha tajuttoman nätti! Oon miettiny et käytäksä yleensä iholla meikkiä, vai onks sulla oikeestii noin täydellinen iho? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kovan harjottelun tulos.. ;) Ei vaa kyllähän sitä aika monta otosta saa tuolla tyylillä ottaa, että ees yks onnistuis.

      Ja kiitos kehuista. Minulla on tasanen ja sileä iho kyllä, mutta punastun tosi helposti. Se on ärsyttävää! Ja siis ihan ulkoilmassakin posket hehkuu tulipunaisina, jos on viileempi ilma tai kylmä tuuli. Siksi tykkään laittaa vähän meikkivoidetta tasoittamaan sitä väriä. Kesällä en kyllä jaksa yleesä meikkivoiteen kanssa säätää, kun hikoilen sen kuitenkin pois ja sitä paitsi päivettyneessä ihossa tuo punaisuuskaan ei näy. Mutta kuvissa en oikeestaan juuri koskaan jälkikäsittele tuota ihoa tietokoneella, eli kuvissa sama kun livenä.

      Poista
    2. Paitsi että hoksasin just, että just näissä kuvissa ei oo meikkivoidetta koska olin tänään siellä metsäretkellä. On vaan sävyttävä kosteusvoide tms. ja aurinkopuuteri! :D

      Poista
  2. siis mä olin ihan varma, että sä käytät kaukolaukasijaa! :D wtf. rispektiä vaan nopeudesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No valitettavasti en... Ja vielä ku kuvaan tuolla 50 millisellä, nii siinä saa jo juosta melko kauas että mahtuu sinne kuvaan. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!