21. toukokuuta 2012

Riidenlieko on yhtäläisitiöinen sanikkainen

Eilen oli melkonen ärrimurripäivä. Tein yöllä yheksän tunnin yövuoron, minkä jälkeen ehin nukkua muutamia tunteja, ennen kuin heräsin naapurin ääniin. Itse asiassa pariinkin otteeseen niin, että lopulta en saanut unta enää ollenkaan. Seuraavana päivänä minulla oli sitten ilmeisesti joku henkinen krapula niiden kaikkien edellisen illan ja yön asiakkaiden puolesta. Oli sen verran huono olo. Eikä tilannetta kauheesti auttanu tuo pronssipelikään.

Tänään oli jo onneksi ihan normipäivä, vaikka univelat painaakin vielä kevyesti päällä. Sain kaikesta väsymyksestä huolimatta roudattua itseni kameran kanssa pihalle aurinkoon ja sammalmäättäälle. Hullaannuin viikonlopun aikana puhjenneista hiirvekorvista ja tuosta vaaleanvihreästä sävystä, joka puskee esiin vähän sieltä sun täältä.





Oi että, eipä paljoa haitannu muurahaiset ja reisiä pistelevät havunneulaset, kun ryömin tuolla turpeessa kamera edellä! Tuon 50 millisen bokeh on välillä jotain ihanaa, tykkään! Ainakin näissä kuvissa se toimii superkivasti! Ja vielä muutama huutomerkki ihan vaan huutamisen ilosta!!

Haha, tykkään kyllä tästä kesän lähestymisestä mielettömän paljon, vaikkakin tässä hommaa varjostaa ajatus siitä, että oon koko kesän töissä. Viime vuosina oon taktikoinu (tai jääny ilman kesätöitä) ja tehny kesäopintoja tai työharjoittelua ja lomailla sitten loppukesän. Mutta ei se mitään, tykkään tuosta kesätyöpaikasta paljon ja tarviin sitä työkokemusta nyt enemmän kun koskaan, että ois sitten mahollisuus saaha töitä myös syksyllä. Ei nimittäin tuo työttömän elämä kauheesti napannu, kun sitä tuossa testailin joutessani.


Oon nyt niin hyvällä tuulella, että voisin kokeilla soittaa kitaraa. Oon viime aikoina käyny tuossa hommassa kovin itsekriittiseksi. Kehitys on nimittäin hidastunut melkoisesti, mikä ei oo kyllä mikään ihme alkuhuuman jälkeen. Treenailenkin nykyään niin harvoin, että ehin unohtaa puolet jo aiemmin opituista soinnuista. Mutta ehkä tää kesä saa taas fiilistelee kitaran kanssa ihan uudella sykkeellä ja syksyllä oon jo virtuoosi. Pitäähän sitä olla tavoitteita.

P.s. Googletin tuota riidenliekoa varmistaakseni oikeinkirjoituksen ja huvituin Wikipedian kuvauksesta hieman...

2 kommenttia:

  1. Olipas ihanan keväisiä ja valoisia kuvia, tuli hyvä kevätmieli! :D
    Terviisin nykyisin jo vakiolukija Rhovaniemheltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mukava kuulla sieltä suunnilta taas! Niin, voi kiitos ja onpa mukava kuulla kevätmielestä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!